Missä ovat vaihtoehtoisten voimanlähteiden projektit?

Olen henkilökohtaisesti odottanut erilaisten vaihtoehtoisilla voimanlähteillä varustettujen kaksipyöräprotojen ilmestymistä myös Suomeen. Tällä tarkoitan mm. sähkö- ja hydraulimoottoreita, polttokennoja, hybriditeknologioita ja ylipäätään muita vaihtoehtoja perinteisten polttomoottoriratkaisujen sijaan.

Erityisesti sähkömoottori on heti alhaalta täyden vääntömomentin antavana mielenkiintoinen vaihtoehto voimanlähteeksi. Myös kierroslukua löytyy niin, että sopivalla vedolla vaihteistoa ei edes tarvita. Sopivalla muotoilulla moottorin voisi rakentaa vaikka takavanteen sisään täysin näkymättömäksi osaksi. Kiihtyvyydessä ongelmaksi muodostuu siis voiman siirto tiehen, kuten isoimmilla polttomoottoreillakin. Sähkömoottoreita on paljon tarjolla ja niillä vedetään kaikenlaista aina pienistä leluista täysimittaisiin vetureihin asti. Miksi ei siis myös prätkiä?

Kaikki tekniikka on olemassa, vain se kulkuenergian varastointi on todellinen ongelma. Lyijyakut painavat julmasti mutta kestävät käytössä. Muut akkuteknologiat ovat kevyempiä mutta vastaan tulee muut ominaisuudet joko latauksen hitauden, tärinänkeston, kosmisen kalliin hinnan tai muiden ongelmien takia.

Polttokenno pienellä akkupatteristolla höystettynä olisi hyvä ratkaisu mutta vetyä on vaikea säilöä turvallisesti riittävästi. Vedyn saannin kanssa on myös pieniä hankaluuksia, jos ei satu asumaan Kehä 1:llä AGA:n tankkauspisteen vieressä. Vetyähän voi tehdä myös itse mutta kukas haluaa prätkän lisäksi rakentaa oman reaktorin ja huoltoaseman? Myös tällöin toimintasäde rajoittuisi sen ainoan kotireaktorin mukaan, ellei harrastajia olisi paljon ja sopivin välein.

Hybridi jossa olisi pienehkö dieselpuksutin generoimassa sähköä voisi mukavasti tukeutua olemassaolevaan huoltoasemaverkostoon jolloin toimintasäde ei rajoitu. Mutta tällöin taas ongelmaksi muodostuu kaksi voimanlähdettä (lue = hinta), sekä tietty polttomoottorin ongelmat ympäristön suhteen.

Olemassa olevista vaihtoehtoisten voimanlähteiden prätkistä muistan Suomessa muutamia tapauksia; Yhden kopterin jossa oli julmasti autojen akkuja ja hissin sähkökone sekä toisen sähköskootterin jossa oli polttokenno takalaukussa. Muutama hydraulivedolla tehty enskakin on nähty, yhdessä jopa vetävä etupyörä. Muita ei nyt heti tule mieleen... Sensijaan maailmalla on jo paljon sähköprätkiä sekä muita erikoisempia ratkaisuja, osa jopa ihan sarjatuotannossa.

Lainsäädänölliseltä kannalta tällaista ennakkoluulotonta testaamista ja rakentelua ei valitettavasti tueta. Autoveroa maksetaan sähköprätkästä (autoverolaki, 6 §) 10 % tai 12 %. Tosin isommissa polttispeleistä vero-% on 20-23. Olisikin mielenkiintoista testata jos esim 1000cc mp:n muuttaa sähkökäyttöiseksi voiko "ylimääräisen" autoveron (ja ELV:n) hakea takaisin? Muuntelun osalta kyseessähän on koneen, pakoputkiston, voimansiirron jne vaihto (%-säännöt). Ja omavalmisteiden pykäliä ei kannata nyt esitellä, uudet kun ovat tulossa (ks. APU-2).

Nelipyöräpuolella ollaan jo vahvassa etunojassa: http://www.sahkoautot.fi/ ja sähkövetoisia skootterimopoja on ollut tarjolla jo pitkään ...ollaanko nyt mp-puolella kerrankin jäämässä autojen innovaatioiden jalkoihin?

Missä ovat kaikki ne kylähullut jotka ovat jo vuosia vieneet prätkien rakentelua?