Hertz gave me an upgrade

Hertz surprised me positively by giving me an upgrade for this week in Vancouver-Seattle. Would have rather rented a bike (as usual), but the weather forecast did not really support that approach. But can't complain now.

Let's see where she will take me, as the office will be closed for the weekend...

Isoveljen valvontasuunnitelmista päivitys

Kirjoittelin keväällä verenpainetta nostavista ITS-suunnitelmista (ITS kutittelee ikävästi - Isoveli valvoo (23.2.2011)). Suunnitelmassa halutaan muuttaa ajoneuvojen verotus suoritusperusteiseksi siten, että verotuksen pohjana olisi mm. aika ja paikka. Samalla paikkadataa voisi käyttää vaikka sakotuksen, logistiikan seurannan, automaattisen nopeusrajoituksen tai muiden, vielä julkilausumattomien tarpeiden toteuttamiseen. Tekniikkavetoisessa hankkeessa ajoneuvoon asennetaan GPS-paikannin joka raportoi liikkumisiaan viranomaisten keskuspalvelimelle. Suomi on etunenässä kehittämässä ja ajamassa tätä tekniikkaa sisään.

Asia ei varsinaisesti tai ainakaan virallisesti ole edennyt mihinkään, mutta keskustelu eri medioissa on vihdoinkin nousemassa otsikoihin asti. Viranomaisten puolelta on haettu kuluttajilta suoraa palautetta otakantaa.fi verkkopalvelun kautta. Yllättävän moni, ellei jopa pelottavan moni tuntuu kannattavan tällaista lakisääteistä, aina päällä olevaa seurantasysteemiä.

Kuten aiemminkin hanketta ajetaan sisään markinoimalla sitä ympäristön ja liikenneturvallisuuden parantamisella, tosin tarkempi analyysi näiden argumenttien tueksi onkin sitten kokonaan kadoksissa. Tekniikkahömpän markkinoinnin tukena on paitsi viranomaisia ja edustuksellisesti valittuja poliitikkoja niin myös tekniikan kehittelijöitä ja kaupallisia tahoja. Kyse on kuitenkin miljardiluokan bisneksistä jota softanvääntö- ja vipstaakkeliteollisuuden tuotekehitys sekä Big Fyrkka painavat lähes vastustamattomalla voimalla eteenpäin.

Hanketta argumentoidaan myös sillä, että yksityisyys on jo kuitenkin menetetty operaattorien teleseurannan, jäsen- ja boonuskorttien, valvontakameroiden ja muiden vastaavien järjestelmien takia. Miksi siis itkeä yksityisyyden perään nyt tässä ITS-asiassa?

Ensinnäkin jo menetetty yksityisyys ei kelpaa argumentiksi sen lisänakertamiselle. Toisekseen nämä edellämainitut systeemit ovat hajautettuja eri toimijoiden järjestelmiä joiden käyttö perustuu vapaaehtoisuuteen. Ne saa vaikka 'pois päältä' niin halutessaan. Sensijaan lakisääteinen, verotuksen pohjana olevan ITS:n kytkeminen pois päältä tai edes häritseminen tullaan takuulla kriminalisoimaan.

Kovinkaan kummoista historiantuntemusta ei tarvita sen älyämiseen, miten nopeasti hyväntahtoinen ja rauhanomainen hallintomuoto voi muuttua kansalaisilleen vihamieliseksi ja suljetuksi yhteiskunnaksi.

Ja vaikka yhteiskuntajärjestys ei muuttuisi niin tiedon keruun tarpeita laajennetaan jatkuvasti ja yksityisyyden kustannuksella täysin surutta ja vailla omaatuntoa. Tämä siitä huolimatta, että järjestelmän luontivaiheessa vannotaan yksityisyyden- ja tietosuojaa (LiVM kansilapäällikkö (21.10.2011)) sekä vain yhtä ja ihan viatonta käyttökohdetta. Muistellaampa vaikka passien biotunnisteiden ja sormenjälkirekisterien luontikriteereitä parin vuoden takaa sekä sisäministerin viimeaikaisia lausuntoja tietojen avaamisesta kaikkeen poliisitutkintaan (HS 2.10.2011).

Verotuksen tarpeisiin ITS olisi kuitenkin toteutettavissa niin, että jatkuvan paikkatiedon sijaan ajoneuvossa oleva älyboksi raportoisi vain kertyneitä veromaksuja. Tämä ratkaisisi suurimman ongelman yksityisyyden suojan ja tietoturvan osalta. Viranomaispuolella tälle suunnitelmalle ei kuitenkaan tunnu olevan kiinnostusta. Tämä vihjaisi siihen, että vaikka nyt hanketta ajetaan nimenomaan veromallin uudistamisena niin pinnan alla on monta muuta agendaa.

Pitäisikö MMAF-shoppiin  lisätä kypärän alle mahtuva foliohuppu?

Lohjan rompepäivän kuvat

Mukaani tarttui muutamien pikkunamiskoiden lisäksi 22,- hintainen, hienosti kulunut ilmanpainemittari nahkakoteloineen.
Kävin isänpäivän aamuna Lohjan rompepäivillä. Tarkoitus oli katsastella olisiko siellä vaikka jotain vanhaa nahkaista sivulaukkua fillariprojektiin tai jotain muita koukutavia ja hienoja vanhoja osia.

Swapin halli olikin suuri ja myyntipöytiä paljon. Myös yleisöä oli paikalla runsaasti, jopa niin että koko Citymarketin parkkipaikka oli täynnä.

Valitettavasti melkein puolet myyjistä näytti keskittyvän joko vanhojen mopojen tai Jawan osien myymiseen. Jos olisin näistä kiinnostunut niin tarjolla olisi ollut paljon sekä vanhaa romua, hyväkuntoista käytettyä osaa että aivan uutta uusiotuotantopalikkaa.

Sensijaan moottoripyöristä kiinnostuneille swappi oli melko köyhä, rakentelijalle oli sentään tarjolla muutamia mielenkiintoisia komponenteja siellä ja täällä. Spottasin vain muutamia Yamahaan erikoistuneita myyjiä, pari HD-osien myyjää, muutamia sekalaisia muiden merkkien osia mopojen osien seassa sekä paljon romua, esimerkiksi puolen kuution verran japsipyörien johtosarjoja keskenään sekaisessa mytyssä.

Olen tottunut maailmaa kierrellessäni siihen, että swapit ovat kirpputoreja joissa kierrätetään itselle tarpeettomia osia muille rakentelijoille kohtuulliseen, tai usein hyvin halpaa hintaan. Swappiin myös lähdetään löytöjen toivossa. Museoharrastajien rompetoreihin tämä ei ikäänkuin tunnu pätevän. Monella pöydällä tuntui osien hinnat olevat ammattitasoa, samalla tasolla oli toki myös esillepano, ja löysinpä yhden Nipponin takavalonkin mistä pyydettiin 800,- euroa. Spottasin pöydiltä myös osia joiden hintapyyntö ylitti merkkiliikkeessä näkemäni hintalapun.

Muutaman mukana olleen selvän ammattikauppiaan osalta tämän vielä ymmärtää mutta harrastajien ylijäämäosien kirpputoriksi hintapyynnit olivat paikoittain aivan käsittämättömiä. Toisaalta, en huomannut kovin vilkasta kaupankäyntiäkään. Ikäänkuin swapin ideologia olisi kokonaan hukassa?

Ohessa kuvia kaikesta mitä missasit:


Fillarin sivulaukkusuunnitelmia

Piirtelin viikonlopun iloksi kovan sivulaukun mallia tilaamani sähköpyörän runkoon. Laukun voisi latoa kuidusta, kunhan piirros on valmis tulisi seuraavaksi puumuotin teko. Tekisihän tuon tosin vaikka myös ohuesta vanerista...

Tämä on itseasiassa jo toinen luonnos aiheesta, ensimmäinen laukku oli muodoiltaan huomattavasti monimutkaisempi. Laukku noudattelee tyyliltään ja muodoiltaan Harrisonin akkukotelon stuukkia.

En ole vielä ollenkaan varma kannataako tähän fillariin latoa tällaista kovaa laukkua. Toki jokin ratkaisu missä läppäri, sadekamat ja lukko saadaan kulkemaan mukana pitää olla. Laukun sijaan voisi sadekamoille tietty olla pieni nahkapussi satulan alla, läppärille koukut johon sen voisi ripustaa omassa pussissaan ja lukonkin voisi kai laittaa kiinteäksi? Prätkän rattilukko ohjausakseliin?

Myös perinteinen nahkainen sivulaukku puolustaa paikkaansa. Fillarin keveyden takia prätkien laukut vaan näyttävät kaikki aivan liian raskailta. Jos vaikka näistä talven swapeista jostain jäisi wanha sivulaukku kyytiin.

Aikaa suunnitttelulle ja tekemiselle on reilusti, rupeaa tuo fillarointikausi tältä vuodelta nääs olemaan ohi. Tässä kun ei ole talvella juuri mitään tekemistä niin ehtii sitten talvella vääntään tätäkin...

Swappikuvia

Se oli halpa swappikeikka, meni vain muutama kymppi eikä ylimääräisiä 'joskus tarvitsen ehkä' -osia tullut hankittua kuin yksi. Kiinnostaako mitä herkkuja menetit? Tässä taas kuvatuksia:



Kiitokset taas hyvästä swapista.

Walkka Swap - Varma syksyn merkki

Huomenna olisi taas Walkka Swap, varmaakin varmempi syksyn merkki. Haussa olisi ainakin pienikokoinen etulamppu ja pari muutakin juttua.

Pitää joku vuosi bookata sinne oma pöytä kerätyn romun myymiseksi.

Biker background images for N9

Luupilotti followers may be aware that additionally to writing blogs, I am spending time in a big international mobile device manufacturing company. Past few years I have been working on the N9 that is finally out and public.

Here is a set of wall papers I am using in my own N9 (and N950). The pics are in device screen resolution (480x854). I have taken the pictures during 2009 and 2010 on Helsinki Bike Show and Joutsa Chopper Show. The images are free bargain for your own personal non-commercial use on Nokia N9 (or Nokia N950).

Additionally to these images, I am a great fan of a neat little app called Scenic (http://store.ovi.com/content/178736). Scenic allows to rotate between these wallpapers automagically every <set> minutes.



You may be able to find these images (and some more) also on other locations, but they are still my pics.