Rompetori Havis-Hallissa Vantaalla

Helsingin Seudun Automobiiliklubi järjesti lauantaina 24.9 rompetorin Vantaan Havis-hallissa. Tilaa oli todella reilusti ja vaikka järjestävä seuran nimi viittaa autoihin niin suurin osa tarjonnasta koski nimen omaan moottoripyöriä.

Toki sekaan oli sujahtanut pari pajukorinmyyjää mutta merkittävä osa tarjolla olevasta rekvisiitasta kiinnosti nimenomaan motoristeja. Näistä tapahtumista tekee helposti unikkeeja löytöjä sekä vanhoihin että uusiin projekteihin. Ja wanhoihin romuihin hurahtaneen kannattaa varata mukaan melkoinen tukku käteistä sekä peräkärry.

Seuraavat rompetorit wanhoille mp-osille:

5.11 Walkka MC Helsinki Syys-Swap
5.11.2011 Forssan Mp-Rompetori
14.1.2012 Jyväskylän Rompepäivät Paviljongissa

Suunnitelmia kaikkien seuraamiseksi kaikkialla

Ministeriö julkaisi taannoin tiedotteen jossa ehdotetaan autoverotuksen kokonaisremonttia ja siirtymistä koko valtion kattavaan, paikkatietoon pohjautuvaan tiemaksuun. Taustalla on nykyisen erittäin sekavan liikenteen kokonaisverotuksen selkiyttämistarve sekä valtion verotulojen turvaaminen ajoneuvokannan siirtyessä uusiin voimanlähteisiin.

Kansainvälinen Softan ja Vipstaakkien Kehityskonsortio (KVSVKK) sekä Big Fyrkka (BF) ovat jo pitkään valmistelleet ja myyneet viranomaisille erilaisia teknisiä ratkaisuja joilla ajoneuvojen verotus voitaisiin suorittaa voimanlähteestä riippumatta. Taustalla liikkuu käsittämättömän suuret summat rahaa ja pääomaa.

Valitettavasti viranomaiset eivät ikinä usko oman toimintansa orwellisuuteen. Teknologiakiimassa jossa halutaan nostaa Suomeen 'Uusi-Nokia' KVSVKK ja BF myyvät seksikästä kamaa eikä kansalaisten yksityisyyden suoja tai vapaa liikkuminen tunnu painavan vaakakupissa kovinkaan paljoa.

Taustoja:

KVSVKK ja BF (TM) Juupe

Hinauspalvelu tutuksi - Laita ahdinpyörään kuminauhaenska

Tänään se taannoin kirjattu epäilys tuli sitten todistettua. Kumihihna ei ainakaan näin toteutettuna kestä. Jäin jälleen Länsiväylän varteen.

Tällä kertaa poikiminen osui muutaman metrin tarkkuudella samaan kohtaan missä ajoin kypärän halkaisseen ja lähes tajun pimentäneen lintukolarin prätkällä vuonna 1988. Vai oliko se 1989? Nykyään kohdalla on Biltema.

Ei tässä muuta mutta olisi ollut mukava taas ajellakin. Saa nähdä kauanko Autoliitto tarjoaa tätä mahtavaa turva-palvelua harrastajille. Toivottavasti kauan, palvelu on nimittäin mahtava. Muutamalla kympillä saa mm. hinausturvan sekä vanhoille että rakennetuille ajoneuvoille.

Samalla huomasin pikkuvian joka on saattanut vaikuttaa kulutukseen: TPS:n liitin oli irti. Kaikenlaista...

Saas nähdä ehtiikö ADHD kasaan vielä tällä ajokaudella. Ainakaan en enään hommaa uutta hihnaa vaan ahtimen ja enskan ratkaisu menee nyt mietintään. Tuleeko vetoja?

Uusia valokytkentöjä

Olen sillointällöin kaivannut valokytkentää jossa voisin polttaa lyhyiden ajovalojen kanssa samaan aikaan myös pitkiä ajovaloja. Varsinaisestihan pitkien valojen kanssa ei saa palaa lyhyet valot tai toisinpäin. ADHD:ssa on myös sen verran hyvä valopatteri edessä, että tarvetta lisävalolle ei päiväsaikaan ja kaupunkialueella juuri ole.

Suunnittelin näin syksyn ja aikani kuluksi kytkennän, jossa lisäpitkät palavat erillisestä kytkimestä käännettynä samaan aikaan lähivalon kanssa, mutta himmennettyinä ja ikäänkuin ylimääräisinä huomiovaloina. Tätä erillistä kytkintä kääntäen saa lisävaot päälle ajovalon kanssa. Tietenkin esitys on teoreettinen, kukas sitä nyt laittomuuksia pyöräänsä kolvaisi?

Idea olisi kuitenkin parantaa eteenpäin näkyvyyttä lyhyillä ajettaessa ilman, että täytyy pultata keulalle lisää lasia tai ilman, että aiheuttaisi kanssaliikkujille kohtuutonta häikäistymistä. Ehkä kuitenkin ainakin kokeilen tätä, että miten homma oikeasti toimisi?

Hitaammille yllä vielä pitkä oppimäärä eri tilanteista. Virrattomat johdot ohuina ja katkoviivoilla. Ja alkuperäinen kytkentäkaavio tässä.

Värikarttoja tutkailemassa

Rallin karttaa. Auringonkeltainen, tomaatinpunainen vai oliivinharmaanruskea? Kännykuva ei tosin tee oikeutta väreille.
.
Edellinen valmistunut pyörä jossa ruskeasävytteinen maalausteema. Omat värini ovat vielä kovin auki...
Kävin eilen pähkimässä värikartan ääressä erilaisia vaihtoehtoja fillarin väreiksi. Ei ole helppoa ei. Ajatuksissa pyöri ainakin aluksi kahden eri punaisen sävyinen peli johon voisin vetää vaaleansiniset tai kullanväriset stripet.

Mutta sitten värikarttaa tutkaillessa mieli rupesi tietenkin vaeltamaan ja kaikenlaiset yksityiskohdat, kuten erimerkiksi mustat johdot ja vaijerit, niiden vedot rungon sisään, mahdollinen kosteusongelma, eikun sittenkin rungon päälle mutta värilliseen sukkaan jne. spekulaatiot sotkivat suunnitelman. Kartasta löytyi myös mahtava keltainen sävy joka rupesi kiinnostamaan, ja upea oliivinruskea. Huoh.

Kahvojen komponenttien väreihin (musta-hopea) ei voi vaikuttaa, pitäisikö ne ottaa lähtökohdaksi? Renkaat saa mustina tai valkoisina, tai valkosivuilla. Pallia saa sekä ruskeana että mustana. Suostuisiko tuntemani hiilikuituvelho tekemään lokasuojat? Jos ne jättää paljaalle hiilikuidulle niin  tuleeko tyylirikko, vai maalataanko ne rungon kanssa samaan sävyyn? Ah ja oh tätä elämisen vaikeutta.

Raadilta ajatuksia ja palautetta? Vedetäänkö ADHD-tyyliin marstoninmataksi?

Paikkamaalausta ajankuluksi

Mattamustaa sen olla pitää
Muutama naarmu tankissa ja toisen sivulaukun kannessa on harmittanut jo pidemmän aikaa. Osa niistä on ollut siinä jo pitkään, eräskin jonka ansiota yksi skrubu on piruili vielä päälle:
- Onko sulla vielä tota samaa sävyä?

Tankki oli muiden hommien takia sopivasti irti joten päätin ottaa itseäni maalarin niskasta kiinni ja sutaista naarmujen päälle uuden värin. Muuten hyvä mutta tulipa todettua, että kompurani paineenalennin on rikki ja antaa mitä tahansa 1 - 3 barin välillä. Maalauspaineen pitäisi olla melko tarkkaan 2.1 bar tämän käyttämäni ruiskun kanssa.

Mutta jos pitää appelsiinipinnasta niin siihen tämä on hyvä. Muuten menee ensin uuden paineenalentimen hankkimiseksi, ja sitten sutaisen pinnan uusiksi.

Onko kukaan muuten kokeillut pikamaalausta osien ollessa pyörässä kiinni? Sitäkin tässä mietiskelen...