Lisää CAD-harjoituksia

Eaton M24 ahdin. Ei mittakaavassa tarkasti, eli osien suhteet ja mitat saatavat heittää mutta sinnepäin kuitenkin.
Erään toisen pojektin kanssa on tullut viime aikoina vietettyä paljonkin aikaa CADin ääressa. Kolmiulotteisestä piirtelystä innostuneena tein muina miehinä joukon prätkiin liittyviä piirroksia. ADHD:n ensiöveto sai myös oman erityisosansa.

Tässäpä näitä sivussa ja alla lisää. Eräskin tuttu ahtaja saanee piakkoin kaipaamansa kaaviokuvat, oheisten lisäksi on jo piirreltynä...  enpäs kerrokaan vielä.


  
Innostuin myös piirtelemään mielikuvituksellisen swingin jatkopalikoineen, kuvaan liittyvä juttu (ja tietty kuva myös) löytynee seuraavasta MMAF:n jäsenkirjeestä.



Että sellaista tällä kierroksella.

Ajokauden loppumerkki: <piip>

Tahdistakee talvikellonne. Allekirjoittaneen pyörät menivät nyt sitten talviteloille, vaikka keliä olisi kuinka. Tulee lähiviikkoina reissua päälle sen verran, että ei kuitenkaan ehtisi enään ajeleen.

Keulan taipumus venkuiluun ilman mummorautaa

Tässäpä taas motoristien tekniikkalatinaa niille joita ei kiinnosta. Eräälläkin keskustelutaululla on väännetty aiheesta 'aiheuttaako keulan yksipuolinen jarrulevy ohjausgeometriaan muutoksia'. Vastaus on, että kyllä se aiheuttaa, mutta normaalirakenteissa, nykyaikaisissa ja tukevissa keuloissa asiaa ei huomaa tai ainakaan sillä ei ole ajamisen kannalta merkitystä.

Sensijaan vanhempien pyörien bambukeulojen sekä pitkäkeulaisten kopterien kanssa asia on yhä ajankohtainen. Teinpä siis aiheesta pienen videon, noin niinkuin CAD harjoitustyönä. Ei siitä hieno tullut mutta homma aukeaa kuitenkin.

Jarrutus aiheuttaa voiman, joka painaa jarrusatulan jalan (pinkki) kautta (kuvassa) vasenta iskarin alaputkea (punainen) eteenpäin. Tämän seurauksena tapahtuu muodonmuutoksia lähes kaikissa kappaleissa, eniten kuitenkin vasemmassa liukuputkessa (keltainen). T-kappaleet (vihreät) kiertyvät toisiinsa nähden ohjausakselin (ylempi sininen) ympäri, myös oikea keulaputki (keltainen) taipuu S-mutkalle mutta toiseen suuntaan. Näiden muutosten seurauksena ohjausakselin ja etupyörän akselin (sinisiä) keskinäinen asento muuttuu, eli ohjausgeometriassa tapahtuu jotain.

Rakentajan käytännön ratkaisu ongelman eliminoimiseksi huomaamattomalle tasolle on jarrulevyt kummallakin puolella eturengasta sekä ns. mummorauta, joka tulee punaisten alaputkien yläpäiden väliin jäykistämään rakennetta.

Gets dark way too early

Today I stayed in the office little longer than usual as I wanted to benefit from the big screen while doing a few cad drawings. And about 7:30pm I realized that it was dark outside. Really dark.

No big news there, unless you are on motorcycle and have the black visor on only. Goods news, if any, was that it was no longer raining so I could ride back home visor up.

Though the road was wet.

Syyspäivitys ADHD:n tilasta ja tulevaisuudesta


Selvittyäni taannoisen hihnan katkeamisen (5.9.2011) vitutuksesta selvittelin saako mistään DHTD 1120-D8M-40 speksiin sopivaa hihnaa teräsvahvisteisena. Usealta valmistajilta on nyt vastaukset: Ei saa.

Tästä seuraa siis jälleen uusintamietintä enskan toteutukselle. Olen tätä veivannut itsekseni sekä useaan kertaan puhelimessa Mäntän meccanica-mestarin kanssa. Näyttäisi siltä, että kannattaa ottaa lähtökohdaksi jokin BDL:n 8mm hammasjaolla oleva oikea enskahihna ja mietiä ahtimen veto sen kanssa sopivaksi.

Ahtimen pyörimissuunnan vaihto tarkoittaisi lähes kaikkien hiilikuituisten imu- ja puhallusputkien tekemistä uusiksi. Tämä lisäisi taas merkittävästi kaikenlaista murhetta joka ei siis ole toivottava tulos. Tarvitsen siis yhä tavalla tai toisella 'kaksipuoleisen' hihnan.

Ahtimen vetohihna sinisellä, enskavedon beltti vihreällä
Tämä onnistunee joko laittamalla kaksi eri hihnaa vastakkain (kuvassa vaihtoehto a) tai tuomalla enskavetoa ulospäin ja tekemällä sen sisäpuolelle uusi erilllinen, kapean hihnan varassa oleva ahtimen veto (kuvassa vaihtoehto b).

Vaihtoehdossa [a] tulee ongelmaksi löytää kaksi hihnaa joiden mitta täsmää riittävän tarkasti. Hihnojen välinen kitka hoitaa kyllä sen, että ne eivät luista keskenään miten sattuu. Toinen hankaluus on ylä- eli vetopuolella olevan ohjainpyörien mitta: Jos pyörän halkaisija on kovin pieni tulee kulmasta terävä mistä hihnat eivät tuppaa pitämään, ja taas tarvitaan hinausautoa. Kolmanneksi voisi mainita sen, että ahtimen vetosuhteen muuttaminen on tällä ratkaisulla käytännössä mahdotonta.

Vaihtoehto [b] houkuttelee koska siinä kumpikin vetohihna saa kulkea omia reittejään. Samalla ahtimen vetosuhteen muutos on tarpeen vaatiessa helppo toteuttaa. Mutta tässäkin on omat ongelmansa: Kampuran ja kytkimen akselille tulee suurempia voimia koska vetoa pitää siirtää ulospäin niin, että ahtimen vetohihna laakerointeineen mahtuu alle. Tämän lisäksi nykyiset kytkimen ja kampuran hihnapyörät ovat itseasiassa eräästä toisessa HD-mallista, eikä sopivan mittaista enskahihnaa taida suoraan löytyä. Enskalle todennäköisesti tarvitsisi kuitenkin jonkin ohjuripyörän.

Raadin neuvot ja mielipiteet tarpeen

Kaipaan siis lukijoiltani taas ohjeita, vinkkejä ja neuvoja. Miten tämä kannattaa ratkaista, missä olisi sopivia osia ja onko apinalla todellakin viisi varvasta per jalka?

Minkä voit tehdä ylihuomenna voit tehdä myös keväällä

Piti suorittaa näin ajokauden lopuksi kuplaan äljynvaihto. Vaan jäi suorittamatta tiivisteen puuttumisen takia, se kun oli (veljeltäni) unohtunut ostaa.

Samalla tuli todettua kuinka se keväällä raportoimani vuotava oikean vetoakselin suojakumi ei ollutkaan korjannut itse itseään vaan kaipasi yhä vaihtoa. 

Tähän pätee siis se wanha laiskajaakon ohje: Minkä voit tehdä ylihuomenna voit yhtä hyvin tehdä myös keväällä. Kupla siirtyi talliin nyt.