Liitin joka oli viime asennuksessa mahdoton löytää olikin heti velcron takana. Oikeassa kuvassa jatkojohto paikallaan ja kytketty kesäasentoon. |
Foorumeilta sain avuksi kuvia mutta myös niiden avulla tuon johdin liittimien paikka oli vaikea jäljittää. Olisiko johtunut siitä, että GT-mallissa tuo jatkojohto (oikea kuva) on jo paikallaan ja neuvojat yrittivät neuvoa johdon päähän eli eri asiaa kuin mitä kyselin.
Viime talven ajan takalasin lämppäri oli siis kytkemättä. Silloin irroitin vaihtokuskin varuiksi takalasin lämppärin sulakkeen.
Huomaa muuten kuvassa näkyvä M8x55 orggispultti jonka ruuvaaminen paikalleen on todella tuskaista. Tila on ahdas, sinne ei näe, räikkä kääntyy kerrallaan vain muutaman asteen ja tuosta ruuvattavaa on ainakin 40mm -48mm.
Vaihdoin kyseiset turhan pitkät murheen pultit M8x30 pulttiin. Alkuperäinen on 8.8 kovuutta ja uusi 10.9. Puttihan pitää jos se on ainakin paksuudensa verran kierteillä. Tuo lyhyempikin menee parin sentin verran kierteille eikä siellä katon sisällä edes ole jengoja niin pitkälti.
En oikein ole keksinyt mitä kattoinsinööri on suunnitellut on on tuohon noin pitkän pultin laittanut. Ehkä tarkoitus on jotenkin ollut helpottaa asentamista? Kuitenkin tila on ahdas ja pitkän pultin kanssa oikeasti tulee vain paha mieli. Tämä uusi pultti oli suorastaan ilo räikätä kiinni.
Onneksi tallissa on ylijäämäpehmustetta josta uudet palikat tulivat muutaman minuutin tuhertamisella. Eivät nyt ehkä vastaa ihan alkuperäisiä mutta ajavat saman asian. Tuohan jää lähes kokonaan piiloon katon ja kyljen väliin heti oven takana joten nuo voisivat olla vaikka kirkkaan punaiset. Olisi ainakin helpompi muistaa ottaa ne talteen keväällä.
Katto asentui paikalleen 20 minuutin hommana. Ekan kerran kun tuota asensin siihen meni monta tuntia. Ja katto piti asentaa useampaan otteeseen ennen kuin huomasin, että siinä oli valmistusvirhe (jonka sain itse korjatuksi). Etsin myös takalasin lämppärin jatkojohdolle liitintä jota en löytänyt, ja ohkekirjan neuvot ovat väärin. Aloitelijalla menee aikaa opetteluun.
Nyt kelpaa jatkaa syksyä kovakattoisen roadsterin kanssa.