Kaksi ajoa, möreämpi vihellys ja muutama vanha murhe

Tällä viikolla Tursolla oli kaksi ajoa, keskiviikkona ja tänään torstaina. Olin kumpanakin päivänä ruorissa.

Maanantaina piti kuitenkin jo aloittaa lähialueen pyykkitupien sponsorointi. Ja tiistaina oli toinen lämmityspäivä. Paineet nostettiin kuuteen bariin ja siitä sitten vähitellen ajopaineisiin. Keskiviikkona päästiin liikkeelle kuten piti noin viiden maissa. 

Uusi (wanha alkuperäinen, se on ollut korjaamon varastossa viime vuodet) möreämpi höyryvisseli pääsi samalla käyttöön. Kännykän kaiutin ei tee sille oikeutta, kannattaa kunnella kunnon vehkeillä. Alun sihinä on vettä höyrylinjassa, se pitää päästää ensin pois. Sen jälkeen ääni on jo sitä luokkaa, että sillä saa keskustan hotellien jetlagiset turistit ylös punkista.


Visseli meinasi tosin hiljentyä heti alkuunsa, kun sen vaijeri oli mennyt poikki. 

Onneksi tallissa sattui olemaan sopivaa 2 mm vaijeria ja vaijerilukko. Tällä kertaa ongelma siis ratkesi vanhan liiton varaosalogistiikalla eli sillä, että jotain löytyi omasta nurkasta eikä tarvinnut jäädä odottamaan höyrypillitehtaan varaosia 1940-luvulta.

Talvella nakerrettu syöttövesipumppu oli sillä välin löytänyt tiensä konehuoneeseen omalle paikalleen (Syöttöpumpua korjaamassa (21.2.2026)). 

Lienee höyrytonttu kantanut ja asentanut sen sinne. Ainakaan minä en muista sitä itse paikalleen vieneeni. Kuvassa se seisoo nyt aivan asiallisesti paikallaan, ihan kuin olisi ollut siinä aina.

Torstain ajo tarjosi taas avokonttorin, hyvän kelin ja avokätisesti D-GPS-häiriötä Helsingin edustalla. Chartplotterit pitivät kuitenkin pintansa eikä aurinkoisilla, tyynillä kotivesillä tarvittu ihmeellisiä apuja. 

Koirakarin itäpuolella tuli vastaan myös m/aux Svanhild.

Ruorissa on muuten yksi vanha suunnittelun helmi. Kiinnitysmutterissa on jo vuonna 1948 tehty ajatusvirhe: siinä ei ole mitään lukitusta. 

Jos ensi viikolla päästään ajamaan Turkuun ja keliä riittää, tuota pitää muistaa käsin kiristellä ajossa. Tai sitten pitäisi ehtiä tehdä siihen oikea lukitus ennen lähtöä.

Mun avokonttori on edelleen parempi kuin sun avokonttori.

Samat läpät BlueSkyssä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti