Kurkkumuutos tee-se-itse tyyliin

Yksi mikä aiheutti kaikenlaista säätömurhetta viime kesänä oli se 2x54mm tuplakurkku ja läppärunkosysteemi. Suurin osa ajosta tapahtuu nääs melko pienillä kaasun kulmilla ja liian iso kurkku on vaikea saada kunnolla säätöihin. Varsinkin kun ruiskusuuttimet olivat läppärungoissa melko kaukana imuventtiilistä.

Haeskelin pitkään HD:n omaa käytettyä imusarja-läppärunkoa eri swapeista ja palstoilta. Ne olivat aina joko liian kalliita tai muuten vain jotenkin pielessä. Tammikuussa oli kärsivällisyys jo tiukalla ja kun Mattikin tarjoutui sellaisen sitten itse tekemään, niin peli oli selvä. Sitäpaitsi itse tekemällä tulee aina juuri sellainen kun tulee tehtyä.



Ja tästähän tuli oikeasti hyvä. Tiettyä kohtalon ivaa tässä on kuitenkin se, että kävin helmikuun lopussa Daytonassa swapissa ja siellä näitä käytettyjä läppärunko-imusatseja oli pöydissä rivi tolkulla, ja tolkuttoman halvalla.



Vaan Mattipa keksi integroida imudesigniinsa ovelan kielen jonka avulla voi ohjata tarkasti etu- ja takapytyn ilmamäärät kohdalleen. Matti sai myös integroitua Boshin 303cc suuttimet aivan kanteen kiinni. Samalla tuubi on koko matkalta vähintään 54mm ja kiiltää komiasti. Spekseiltään tän pitäisi siis pestä tehdastekeleet mennen tullen.

Kesä näyttää.



Tätä imutuubaa speksatessa tuli muuten tutustuttua kaasujen ja nesteiden virtaukseen ja erilaisiin värähtelytiloihin putkessa (ks vaikka http://www.mmaf.fi/). Vaparin kanssa pienilläkin kulmilla ja yksityiskohdilla on merkitystä. Kun ahdin on taas joskus kiinni ADHD:ssa niin sitten tässä ei ole niin suuria merkityksiä tai tarkkuusvaatimuksia pikku mutkilla ja kulmilla. Paineilma taipuu kyllä...

kuvat (c) Matti 2010