Autovero-ooppera jatkuu 51 vuotta vanhasta historiastaan tutuilla linjoilla. Laki valmistellaan virkakabineteissa ja tuodaan viime tingassa eduskunnan käsiteltäväksi. Uusin lakiehdotus paketoitiin mm. vihreiden arvojen parantamisen alle. Jos sitten erehtyy tätä pakettia vastustamaan, niin leimautuu helposti ympäristöstä välinpitämättömäksi saastuttamisen kannattajaksi. Samalla vastustaja tulee sotkeneeksi valtion budjetin, sillä kysymys on ns. budjettilaista, joka on pakko käsitellä ennen kuin budjetista voidaan päättää. Tällaisessa tilanteessa eduskunnasta ei siis tahdo löytyä vastapainetta valtionvarainministeriön virkahenkilöiden toimille vaan lakimuutos nuijitaan enemmittä keskusteluitta läpi.
Lähes sama menettelytapa toteutuu vuodesta toiseen jokaisen autoverolain muutoksen yhteydessä. Milloinkaan ei ehditä keskustelemaan kunnolla muutosesityksen sisällöstä ja todellisista vaikutuksista, saati sitten autoverolain muista ongelmista.
Motskareita koskevia muutoksia
Muutamia muutoksia on kuitenkin luvassa. Ensinnäkin ELV (autoveron arvonlisävero) poistuu, mutta itse autoveroa nostetaan vastaavasti. Toiseksi ns. mallikohtaisista veroprosenteista luovutaan ja kaikki niin uusina kuin käytettyinäkin verotettavat moottoripyörät verotetaan jatkossa suoraan lakiin kirjoitettujen veroprosenttien mukaan. Ennen vuotta 2003 valmistettujen prätkien laissa säädetty verokanta hieman kevenee kolme prosenttiyksikköä. Riippuen merkistä, mallista ja vuosimallista verorasitus saattaa hieman keventyä tai kiristyä. Prätkien kohdalla kovin suurista summista ei kuitenkaan ole kyse. Ikävin asia tässä on se, että myös vm. 1958 vanhemmat sekä vm. 1958-1973 prätkät verotetaan jatkossa laissa säädettyjen prosenttien mukaan. Koska vanhan raudan verotusarvo määritetään kuitenkin kuten ennenkin ikävähennysjärjestelmän mukaan, ei veroprosenttien kiristymisellä ole käytännössä suurta merkitystä.
Veron perustan muuttamisesta seuraa mielenkiintoinen tilanne käytettyjen maahantuonnin kannalta. Eurooppaoikeuden perusteellahan käytettyjen maahantuomisen yhteydessä ei veroa saa periä enempää, kuin on vastaavassa jo aikaisemmin maahantuodussa jäljellä. Nyt kun mallikohtaisista veroprosenteista luovuttiin, mutta mitään muuta muutosta veron perusteeseen (ajoneuvon rekisteröinti käytettäväksi liikenteeseen) ei tehty, voidaan perustellusti kysyä, täyttääkö uusi laki EU-oikeuden vaatimukset syrjimättömästä verokohtelusta.
Kapuloita muiden pinnoihin
Hallituksen esitys autoverolain muuttamiseksi oli totuttuun tapaan pitkähkö ja maallikolle käytännössä mahdoton ymmärtää. Yllä mainitun EU-oikeudellisen ongelman lisäksi siihen sisältyi useita muitakin ongelmia, mutta niihin ei eduskuntakäsittelyssä puututtu huolimatta siitä, että muutamat lausunnonantajat MMAF ja SMOTO mukaan lukien kiinnittivät niihin huomiota. Seuraavassa tiivistettynä pari otetta oopperan libretosta.
Ammatikseen käytettyjä ajoneuvoja maahantuovien kannalta lainmuutoksessa on koukku. Jos maahantuoja ei ole tullissa rekisteröity verovelvollinen niin autoveroa ei katsota arvonlisäverotuksessa läpikulkueräksi. Toisin sanoen pienkauppiaiden on tulevaisuudessa pakko joko rekisteröityä tulliin tai myydä ajoneuvo tax-freenä. Muuten he joutuvat maksamaan ALV:n myös autoverosta - siis siitä samasta autoverosta, jota lainmuutoksella jo korotettiin ALV:n osuuden verran. Tavallaan ALV kannetaan siis näissä tilanteissa autoveron osuudesta kahteen kertaan! Luonnollisesti tämä on EU-oikeuden mukaan tuonnin rajoitusta vaikutuksiltaan vastaava toimenpide, mutta moinen pikkuseikka ei tuntunut kiinnostavan sen enempää virkamiehiä kuin kansanedustajiakaan.
Verotusarvon (yleinen vähittäismyyntiarvo) osalta lakia täsmennettiin siten, että ajoneuvon oma kauppahinta ei missään tapauksessa voi enää olla verotusarvon määrittämisen lähtökohtana. Käytännössä tästä seuraa, että verotusarvo määräytyy todellisuudessa tullin lottokoneistossa, jonka toimintaa verovelvollisella ei ole tosiasiallista mahdollisuutta riitauttaa. Perustuslain mukaan veron määrästä ja perusteesta on säädettävä lailla. Koska verotusarvo ei tosiasiassa enää määräydy lain, vaan tullin lottokoneen toiminnan perusteella, jää mainittu perustuslain vaatimus toteutumatta.
Autovero, demokratia ja hyvän lainsäädännön ominaisuudet
Autoverolaki on masentavan osuva esimerkki siitä, miten lakeja ei pitäisi hyvin toimivassa yhteiskunnassa laatia. Lain sisällöstä päättävät käytännössä vain pari valtiovarainministeriön virkamiestä, joita kukin istuva ministeri puolustaa ja eduskunta toimii kumileimasimena. Hyvään lainvalmisteluun kuuluisi muun ohella kaikkien eri sidosryhmien kuuleminen, mutta autoverolain osalta tämä rajoittuu lähinnä epäviralliseen ja pitkälle salassapidettyyn keskusteluun suurten kaupallisten automaahantuojien kanssa. Veronmaksajalta ei koskaan kysytä yhtään mitään ja eurooppaoikeuden vaatimuksilla pyyhitään röyhkeästi takamuksia. Eduskuntaan lakiesitykset tuodaan aina "sopivasti ajoitettuina", jolloin keskustelua ei koskaan ehditä käydä. Ja viimeisimpänä mausteena keitossa vähäisimmätkin keskusteluyritykset vaiennetaan leimaamalla toisinajattelijat fasismia muistuttavalla tavalla "budjettiänkyröiksi" tai vihreiden arvojen vastustajiksi.
Ei voi kuin ihmetellä, minkä vuoksi autovero-oopperan annetaan jatkua vuodesta toiseen samanlaisena demokraattisen päätöksenteon irvikuvana. Verokertymän turvaaminen ei kelpaa syyksi, sillä sama verokertymä voitaisiin kerätä myös oikeudenmukaisesti toimivalla ja laajapohjaiseen keskusteluun perustuvalla lainsäädännöllä. Jostain syystä näin ei kuitenkaan tahdota tehdä millään päätöksenteon portaalla, vaan veronmaksaja saa rämpiä suossaan ilman yhdenkään lainsäädännöstä päättävän tahon apua. Tämän selostuksen päätteeksi onkin paikallaan siteerata erään moottoripyöräalan yrittäjän viranomaisille osoittamaa loppulausahdusta eräästä muutaman vuoden takaisesta tilaisuudesta:
HÄVETKÄÄ!
Juttu julkaistu usealla muulla foorumilla. Kirjoitin jutun yhdessä Teemu Lindforsin kanssa.
