Kuvassa oikealla on taaemman höyrypannun vesilasi joka rupesi kaudella hiukan vuotamaan. Siispä nyt talvella kaikki vesilasit irroitetaan ja huolletaan. Tuolla vesilasilla nähdään siis veden korkeus höyrypannun sisällä. Vettä ei saa pannussa olla liikaa eikä varsinkaan liian vähän.
Syksyn huoltohommiin kuuluu kaikkien vettä sisältävien laitteistojen tyhjennys, kriittisten osien irroitus ja huolto. Plus korjataan kaikki mikä tiedetään olevan riki. Tämän lisäksi on kaikenlaista muuta kausihuoltoa, jos esim jokin laippa tai venttiili ei ole ollut aikoihin irti tahi auki se kannattaa nyt avata ja tarkistaa.
Olin tänään taas mukana talkoissa. Pannuista oli vedet jo ehditty puhaltaa pois joten päivän suurimpana tai ainakin sottaisimpana hommana oli imuroida höyrypannujen sisältä ja pohjalta mutaa, ruostetta ja muuta moskaa pois.
Kuvassa huoltohenkilön jalat pilkistävät höyrypannun mutaluukusta. Tuonne pääsee hoikka henkilö. Minut pitäisi rasvata ja tähdätä sinne vauhdilla. Sisään kai menisi, blob vaan, mutta ulospääsyssä nyt ainakin olisi haasteita.Kyseessä on myös umpinainen metallisäiliö joka voi olla ns. hapeton tila. Pannun sen tuuletus pitää siis hoitaa kunnolla ennen kuin kukaan menee sinne sisään.
Ihan tavallisella koti-imurilla tätä hommaa ei kannata tehdä, onneksi yhdistyksessä on mukana henkilöitä, joilla on oikeanlaisia ammattilaitteita tähänkin touhuun. Hiki tuli, vaikka en itse ryöminytkään pannun sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti