Moottoripyöräilyä harrastavilla erilaiset vakuuttamisen ongelmat vähenivät huomattavasti 2000-luvun alussa kun ikuisuuksia kestänyttä moottoripyörien vakuutuksien rakennetta alettiin hiljalleen purkaa. Alalle tuli jonkin verran aitoa kilpailua pelkkien kuutioiden ja noin 6kk seisonnan perusteella laskettavien vakuutusten lisäksi. Tämä on kuluttajan kannalta aina erittäin tervetullutta ja hyvä asia.
Muutama asia hiertää kuitenkin yhä. Ehkä suurimpana pitkän linjan harrastajien ja useamman pyörän omistajien ongelmana on vakuuttamisen kalleus. Kerralla kun voi ajaa vain yhdellä pyörällä ja jos haluaa ulkoiluttaa koko talliansa pitää kaikki pyörät pitää vakuutuksessa. Seisonta-ajallisissa vakuutuksissa lyhyin aika seisottaa on kuukausi. Tästä seuraa yhtälö, jonka mukaan monen pyörän vakuuttaminen on äkkiä arvokkaampaa kuin niiden hankkiminen ja ylläpitäminen pyörää kohti tulevien ajotuntien suhteen.
Luulisi, että olisi sekä kauppiaiden että vakuutusyhtiöiden etu, että harrastajilla voisi olla kolme, viisi tai jopa kymmenen erilaista moottoripyörää tallissansa. Vakuutusten jäykkyys kuitenkin estää tämän normaalituloisilta vaikka pyörien hankinta ja ylläpito nykyään mahtuisikin kukkaron nyörien sisään.
Olen myös muutamaan kertaan kysyneet vakuutusvalvonnasta miten se on valvonut moottoripyörien pakollisten liikennevakuutusten lakiin säädettyä kustannusten kohtuullisuusperiaatteita. Toistaiseksi tähän ei ole tullut kunnollista vastausta kuin se, että ’on me valvottu joo’.
Prosenttisääntöihin jääneet ongelmat
Toinen ongelmakohta johon onneksi harvahkot harrastajat törmäävät on entisöinnin ja kolarikorjaamisen ja ns. prosenttisääntöjen vastakkaisasettelu. Lain (autoverolaki, korjausasetus, kopterilaki) mukaanhan pyörästä pitää aina löytyä vähintään 50% alkuperäisestä, tehtaalta lähteneestä yksilöstä. Tämä koskee siis kaikki osavaihtoja, niin muuntelua kuin alkuperäisten tehtaalla asennettujen osien korvaamista identtisellä tehtaan merkkiosilla.
Maalaisjärjen mukaan entisöinti ja rehellinen kolarikorjaaminen pitäisi olla lainsäädännöllisesti mahdollista ja jopa jollain tavalla suojattua. Käytännössä entisöintiin tai korjaamiseen puututaan hyvin harvoin. Mutta sitten kun viranomainen syystä tai toisesta haluaa lukea lakia niin kuin se oikeasti on kirjoitettu, tulee harrastajalle ns. ’tyrmäys törmäys pykälään’.
Vakuuttamisen kannalta tässä on kaksi erityisen suurta ongelmaa. Moottoripyöriä joudutaan silloin tällöin lunastamaan koska prosenttisääntöjen takia korjaaminen ei ole mielekästä tai kannattavaa. Tämä mutkistaa asioita sekä nostaa osaltaan kakkien harrastajien vakuutusmaksuja. Toinen ongelma on se, että ilmeisesti prosenttisääntöjen takia monet yhtiöt ovat nihkeitä antamaan vapaaehtoisia vakuutuksia muunnelluille moottoripyörille. Kolmantena ongelmana on kuluttajan oikeusturva ja omaisuuden suoja, verosäädökset kun tuntuvat käytännössä ajavan näiden perustuslailisten tarpeiden ohi.
SMOTO (ja MMAF) ovat pitkään ajaneet muutoksia ns prosenttilakeihin. Saimme ns. APU:n (Ajoneuvolainsäädännön Prosenttisääntöjen Uudistamistyöryhmä) kautta voimaan (1.1.2007 alkaen) uudet prosenttien laskusäännöt jonka jälkeen harrastajien kohtaamien ongelmien määrä on vuositasolla vähentynyt merkittävästi (useista kymmennistä yhteen tai kahteen vuodessa).
Säädöksiin jäi kuitenkin epäkohta osan vaihtamisessa alkuperäisen kaltaiseen identtiseen osaan. Olemme keskustelleet ministeriön ja TraFi:n kanssa mm. mahdollisuudesta avata tulevaisuudessa pykälät niin, että samanlaisten osien vaihdoista menetetyt prosentit kuoleentuisivat tietyn ajan kuluessa. Tämä avaisi kokonaan uuden ja puhtaan pelin korjaamiselle ja entisöinnille nykyisen sormien läpi katsomisen ja mahdollisen mielivallan sijaan.
