Sekä katsastuspakon harmonisointi että L-luokan tyyppihyväksynnän muuttaminen  nostaa erittäin tummia pilviä harrastuksemme taivaalle. Valmistajien ja  hyväksyjä-valvojien konsortio puskee häpeilemättömän voimakkaasti  mallia, jossa kaupasta saa valmiiksi pureskeltuja ratkaisuja ja  kuluttajan osaksi jää lähinnä valita oikea väri. Itse tekeminen ja  korjaaminen on uhka rahavirroille ja se pitää torjua.
Kaupallisen  hyväksyntä-valvonta toimijoiden intresseissä on saattaa kaikki  korjaaminen luvanvaraiseksi ja valvotuksi toiminnaksi. Näiden märissä  unissa vaikkapa pelkkä renkaanvaihto vanteelle vaatii joka vuosi  uusittavan henkilökohtaisen rasvaus- ja tasapainotuslisenssin sekä  tietenkin näyttökokeen. Ja tietty koko ilon maksaa kuluttaja.
Samaan  aikaan kaikenlainen liikenneturvallisuusajattelu sekä ympäristön  suojelemisen nojalla tehtävä sääntely tulee aiheuttamaan mitä  monituisimpia haasteita harrastuksemme jatkumiselle. Ainakin näin  alkuvaiheessa toimia tunnutaan ohjattavan sinne, missä medianäkyvyys ja  poliittinen pohja muutoksille on hyvä. Eli saadaan mediaseksikkäästi  mutta marginaalisesti kuluttajiin kohdistuvia vaikutuksia sen sijaan,  että oikeasti puututtaisiin mittakaavassa isoimpiin ja aidon oikeasti  merkittäviin asioihin.
Säännösten kiristäminen vailla  yhteiskuntataloudellisia perusteita on päätöntä eikä aja kuluttajien  etua. Aito ja oikea yhdenvertaisuus tuhotaan byrokratisoinnilla ja  kehittämällä yhdenvertaisuutta yksinomaan taloudellisesti voimakkaille  toimijoille sopivaan muotoon. Pahimmillaan näitä hankkeita ajetaan joko  liikenneturvallisuus- tai ympäristöargumentein koristeltuna ilman, että  asioilla olisi juurikaan vaikutusta kumpaankaan.
Harrastajien  edunvalvonnan kannalta ongelmana ovat rajalliset tai täysin olemattomat  resurssit. Samaan aikaan kun teollisuus voi panna näiden asioiden perään  kymmeniä lobbareita ja insinöörejä, sekä EU:n tasolla että  kansallisesti kussakin jäsenvaltiossa, harrastajilla on Brysselissä  palkattuna kolme täysipäiväistä työntekijää, ja kansallisella tasolla ei  yhtään. 
Edunvalvonta tapahtuu arkisin, virka-ajalla ja usein  myös melko epäinhimillisillä aikatauluilla. Asiantuntemuksen hankkiminen  ’tarvittaessa’ on myöhäistä, argumentit pitää miettiä erilaisia uhkia  varten valmiiksi niin että ongelman ilmaantuessa voidaan ampua jo  lonkalta. Edunvalvonnan ongelmien ratkaisemiseksi ei tiedossamme ole  muuta ratkaisua kuin palkata täysipäiväisiä edunvalvojia harrastajien  etua valvomaan, myös kansalliselle tasolle.
Myös alan  pienyrittäjien kannattaa viimeistään nyt herätä ja järjestäytyä. Jos  direktiivi menee tällaisenaan läpi loppuu kaikenlainen suurvalmistajan  raamien ulkopuolella tapahtuva moottoripyörien muunteluun ja  kustomointiin pohjaava yritystoiminta joidenkin vuosien kuluttua  kokonaan. Pykälien väliin ei yksinkertaisesti jää tilaa nykymuotoiselle  yritystoiminnalle. 
Toistaiseksi Suomessa ei harrastajille ole  muuta kanavaa tai toimivaa organisaatiota tämän asian järjestämiseksi  kuin SMOTO. Juuri sinä voit auttaa asiassa kuulumalla SMOTOon kuuluvaan  järjestöön, tätä palstaa lukevana esimerkiksi MMAF:iin. Jos kuulut jo  johonkin muuhun yhdistykseen voinet kysellä sieltä mitä yhdistyksesi on  tehnyt harrastuksen tulevaisuuden turvaamiseksi, siis konkreettisesti?
Paljon olisi työtä tiedossa. Myös kirveelle.