Löytöjä tallin nurkista - Palikkaa kiertoon

Pannun sähkökaavio, jonka piirsin joskus 90-luvulla talteen.
Tallin tyhjennyksen yhteydessä löytyy kaikenlaista jo unohtunutta rompetta. Niistä riittää myytäväksi kevään swappeihin, alempana esimakua myyntipöydän tulevasta sisällöstä.

Henkilökohtaisesti ehkä kaikkein nostalgisin löytö oli kuitenkin ensimmäisen Harrikkani kytkentäkaavio. Piirsin sen talteen pyörän purun yhteydessä joskus 90-luvulla. Pyörän sähköt olivat täysi katastrofi ja murheenkryyni ja uusin ne muun rakentelun yhteydessä.

Kun kaaviota vertaa vaikkapa ADHD:n sähköihin niin käy hiukan kateeksi. Muistan tuolloin itsekin ihmetelleeni, että onko tää nyt todellakin kokonaan tässä? Pyörässä ei ollut edes jarruvaloa, toki lisäsin sentään sen joskus myöhemmin.

Sähköjen uusimisen jälkeen pyörässä oli vielä ongelmana jatkuva laturin polarisoinnin tarve. Tein siihen lopulta 'väliaikaiseksi ratkaisuksi' painokytkimen jolla temppu onnistui aina ennen käynnistystä. Ongelma ratkesi lopullisesti, seuraavan talven aikana, jännitteensäätimen vaihtamisella.

Swappikamaa kasaantumassa tallin lattialle...

Tallin tyhjennysurakka etenee - Kaluille renkaat

Sopii sisustukseenkin hyvin!
Tattivaaran tallintyhjennys etenee, nyt vuorossa on työkalut. Hommasin kaluille kaapin jonka sijoituspaikaksi tulee toistaiseksi olohuone.

Jos öljy rupeaa haisemaan liikaa pitänee kalut rullata ulkovarastoon. Nythän se sujuu, kun on pyörät ja kaikki.

Työmatka-ajoneuvolla painonnostoharrastusta vastaan

Pitkään jatkunut ja menestyksekäs painnonnostoharrastus vaatii vastapainoksi jotain muuta. Kaavailin rinnalle työmatkafillarointia.

Laiskana miehenä halusin tähän kunnonkohotuspeliin tietty sähkömoottorin. Ei pääse ylikunto pilaamaan työpäiviä.

Peli on valmistumassa hyvää vauhtia, kuten oikealla olevasta kuvasta voi nähdä.

Oli siellä tallissa muitakin saman sarjan laitteita. Tosin tuossa punaisessa on paha tyylirikko: Tankin kiinnittämiseen on käytetty maalarinteippiä jesarin sijaan.

Vaimo kommentoi kuvan nähtyään kannustavasti: 'Ai siitä tuleekin postipyörä?' Nyt äkkiä keksimään uutta nimeä, ettei tuo vain jää...

Ensiöveto luonnoksesta loppukokoonpanoon

Enskavedon sisäkoppa ja kriittiset osat tallin lattialla. Mallailua rikkinäisen enskahihnan kanssa. Tähän ei siis tule kaksipuoleista hihnaa.

Ensiöveto ilman koppaa (koppa yläkuvassa). Enskan osat saivat talven kuluessa kauniin ruskean metallisävyn.
ADHD siirtyi tällä viikolla Jannen luota Mäntästä Matin luo Tampereelle. Omaan talliin sitä ei sopinut tuoda koska talli on menossa purkuun ja koko talo katoaa pian tontilta.

Ahtimen veto toteutettiin kuten suunnitelmissa oli (14.1.2012). Tämähän on jo neljäs versio ahtimen vedoksi, kolme ensimmäistä on kattavissa kenttätesteissä todettu toimimattomiksi.

Muutama mutka matkaan tuli: Osa osista jäi saapumatta (28.1.2012) joten Matille jäi koko roskan sovittaminen paikalleen alkaen vaihteiston akselin vaihtamisesta aina varsinaisen ensiövetohihnan hankkimiseen.

Tässä karkea muistilista sekä asennettavista että vielä tehtävistä osista ja töistä:
  1. Happokäsittely ruosteisille osille. Happo hankittava jos sitä ei ole tallissa jossain.
  2. Vaihteiston pääakselin vaihto +25mm pidempään (hankittu, laatikossa tallin lattialla), samalla lootan muu tarkastus irtometallihileiden varalta. Uudet tiivisteet (puuttuu ja hankittava, terkkuja Mikalle) ja loota kiinni. Lopuksi uudet öljyt (sivulaukusta) lootaan.
  3. Enskan sisäkopassa olevan vaihteiston tukilaakerin vaihto uuteen (puuttuu, hankittava).
  4. Kampiakselin laakerin ja huulitiivisteen vaihto (puuttuu, hankittava), tiiviste näemmä vuotaa. Ainakin tiiviste on vaihdettavissa lohkoa avaamatta ja konetta purkamatta. Laakerin kanssa joudutaan mietiskelemään, jos se selvästi kaipaa vaihtoa, selvinnee kun tiiviste on irti.
  5. Ensiövedon sisäkopan kasaaminen paikalleen, uudet prikat laatikosta, ahtimen ja sen hihnapyörien kiinnitys...
  6. Kytkimen kasaus ja asennus. Muista: Kytkinkellon asennusprikan (tjsp) kääntö oikeinpäin (on väärinpäin kiinni nyt). 
  7. Kampiakselin hihnapyörän alustava asennus mittailua varten. Hihnan linjaus, laatikossa on valmiita shimmi-levyjä.
  8. Ahtimen vedon loppukasaaminen ja ahtimen hihnan kireyden säätö.
  9. Kytkimen työntötangon vaihto 25mm pidempään (hankittu, laatikossa). Saattaa vaatia jotain muutoksia säätöpalikkaan (sorvausta).
  10. Startin bendiksin sovittelu paikalleen ja kiinnitys uuden prikan kanssa, irtoprikkoja laatikossa. 
    1. Uusi +25mm pultti, se puuttuu eikä sitä löydy luetteloista tälle vuosiimallille (tarjoavat liian uutta jossa on hienompi kierre). Pultti pitänee valmistaa itse, jos ei sattumalta ole esim Mikan aarreloodassa.
    2. Bendiksin ja startin välisen spoorisovitekappaleen jatkaminen sorvattavalla palikalla +25mm (kuva)
    3. Enskan sisäkoppaan bendiksin reikään jatkopala (sorvattava) niin, että startti tulee +25mm normaalia ulommas.
    4. Ulkokoppaan sopiva tasojyrsintä riippuen ulomman enskakopan levitystarpeesta (muut palikat sanelevat levitystarpeen). Voip olla ettei tarvitse jyrsiä, voip olla että tarvitsee.
  11. Oikean mittaisen ensiövetohihnan etsintä, tilaaminen ja asentaminen. Ei välttämättä osu kohdalleen ja saattaa vaatia pienemmän tai isomman hihnapyörän (kampuran päähän) hankkimista. Joskus mittasin (16.7.2011) suoran enskahihnan sopivaksi hammasluvuksi 134, nyt selviää osuiko mittaus oikeaan. Esimerkiksi Custom Chromen osaraamatussa sivulla 12-14 on BDL:n hihnapyörille ja 8mm hammasjaolla useampiakin vaihtoehtoja, mutta ei yhtään 134-hampaista (vuoden 2008 CC-kirja muuten erottelee 8,07mm ja 8mm hihnat erikseen sivulla 12-08). Sama hankaluus W&W katalogin ja BDL:n omien hihnojen kanssa. Neuvot ja ehdotukset olisivat tarpeen, pitänee taas tavata tehdashihnojen luetteloita ja lujuuksia, kun palikat on tässä vaiheessa ja hammasluku tiedetään.
  12. Enskavedon lopullinen kasaaminen ja pulttien kiristys.
  13. Astinlautojen, vaihdepolkimen, sivulaukkujen ja kaiken muun irtoroippeen kiinnitykset, öljyn ja -suodattimenvaihto (puuttuu, hankittava), pyörän pesu, MegaSquirttiin hyväksitodettu ahdinkartta, hukkaporttiin kevyempi jousi (ahtimen vetosuhde on nyt 'hyvä') ja raju ajelu kotiin.
Keväällä siis selviää toimiiko tämä neljäs suunnitelma ahtimen vedoksi. Jos ei toimi, pitänee laittaa ADHD vapariksi ainakin siihen asti kunnes uusi talli valmistuu.

FHRA swappikuvia 3.3.2012

Kevät puskee päälle. Kävin lauantaina FHRA:n swapissa Vermon raviradalla. Paikalla on enemmän autoväkeä ja -tavaraa mutta kyllä siellä on muutamia löytöjä myös motoristeille.