Päättely Montun kattilasta

Piirtelemäni S/S Gustaf Moentingin kattila jäi  viimeksi pelkiksi ääriviivoiksi (S/S Gustaf Moenting valmis Fusion 360:ssä (27.9.2026)). Lehtoniemen vuoden 1891 piirustuksessa se on hiukan etukenoon kallellaan oleva suorakaide jonka peräpäässä on korsteeni. 

Mitat voi kaivaa tuosta piirustuksesta. Kattilan  pituus noin 2,4 metriä ja halkaisija noin metri. Tulipesän luukku täytyy olla keulan puoleisessa päässä. Perän puoleisessa päässä on erillinen, noin 50 x 60 cm savukammio, ja korsteeni nousee takaviistoon siitä. Lisäksi kattila on asennettu noin neljä astetta etukenoon.

Tulipesä toisessa päässä ja korsteeni toisessa tarkoittaa, että savukaasut kulkevat kattilan läpi yhteen suuntaan. Tästä seuraa ensimmäinen varma päätelmä: kyseessä ei ole skotlantilainen tulitorvikattila, koska siinä kaasut kääntyvät takaa takaisin ja korsteeni on tulipesän luukun päällä. Pystykattilakaan se ei ole.

Kattilatyyppi - Kolme eri vaihtoehtoa

Veturikattila on ensimmäinen epäilty. Veturikattila oli aikakaudella hyvin yleinen mutta kallis vaihtoehto. Kaasut kulkevat suoraan läpi, mutta tulipesä on erillinen kulmikas laatikko, joka yleensä ulottuu vaipan etu- ja alapuolelle. Piirustuksessa sellaista ei näy. Piirustus on kuitenkin kaavamainen, joten tämä ei ole kovin vahva todiste.

Toinen vaihtoehto on englantilaisittain Cornwall-tyyppinen kattila. Tässä kattilatyypissä on yksi iso liekkiputki suoraan läpi. Tulipintaa olisi kuitenkin vain 3–4 neliömetriä, mikä on niukka alkuperäiselle 6–12 hevosvoiman koneelle. Suomessa näitä Cornwall-tyyppisiä kattiloita oli vähän eikä tällaiselle edes löytynyt kunnollista suomenkielistä nimeä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Launch-type_boiler

Kolmas vaihtoehto on ns suora lokomobiilikattila, englanniksi launch-type kattila. Tämä on ulkoa täsmälleen samannäköinen kuin edellämainittu Cornwall-kattila. Pyöreä tulipesä on kokonaan vaipan sisällä, ja sen perästä lähtee nippu tuliputkia savukammiota kohti. Tällainen kattila oli 1800-luvun lopulla yleinen pienissä höyryjahdeissa ja -veneissä, ja samaa rakennetta käytettiin myös lokomobiileissa. Kattila on myös halvempi valmistaa kuin veturikattila. Kaikki piirustuksessa näkyvä sopii tähän kattilatyyppiin.

Kysyin mielipidettä myös kahdelta båtologilta, ja molemmat olivat samaa mieltä tyypistä. Suomessa yleisimpiä Montun kuvaukseen sopivia  vaakakattiloita olivat  veturikattilat ja lokomobiilikattilat, Cornwall-kattila taas oli täällä todella harvinainen. Koska piirustuksessa ei ole veturikattilan tulipesää eikä oikein tilaakaan sille, suora lokomobiilikattila on todennäköisin kattilatyyppi.

Suoralla lokomobiilikattilalla tulipintaa olisi karkeasti 6–8 neliömetriä ja vettä noin tonni. Myöhemmässä Saastamoisen kauden kattilassa tulipintaa oli Enso-Gutzeitin aluskortin mukaan 32 neliömetriä ja kone 86 IHV, eli 4–5-kertaisesti. Saastamoinen vaihtoi siis 1913 uudelleenrakennuksessa myös kattilan, ei pelkkää konetta.

Paljonko lokomobiilikattila painoi? 

Tätäkään ei ole kirjattu mihinkään, joten se on laskettava. Arvaus lähtee paineesta. Alkuperäistä työpainetta ei tiedetä. Saastamoisen kauden myöhemmässä kattilassa se oli 8 ilmakehää, joten alkuperäinen tuskin oli korkeampi, ja arvaan sen olleen 5–6 ilmakehää. Sillä paineella metrin levyiseen rautavaippaan tarvitaan noin 8–12 millin levy, ja tasaisiin päätyihin vähän paksumpaa.

Vaippa painaa silloin 0,5–0,7 tonnia ja päädyt noin 0,2 tonnia. Tulipesä, lieskauuni, parikymmentä tai kolmekymmentä tuliputkea, tukisiteet ja niitit tuovat yhteensä 0,3–0,5 tonnia lisää. Savukammio, arina, venttiilit, vesilasi ja korsteeni ovat vielä 0,2–0,3 tonnia.

Kuivana kattila painoi siis jotain 1,2 ja 1,7 tonnin väliltä, todennäköisimmin noin puolitoista tonnia. Haarukka on näin leveä, koska painetta, levynpaksuutta ja putkien määrää ei tiedetä. Paksumpi levy on tässä todennäköisempi kuin ohuempi, koska 1800-luvun raudan laatu oli epätasaista ja kattilat mitoitettiin varmuuden vuoksi järeiksi. Vettä tuohon mahtuu noin tonni, joten käyttökunnossa kattila painoi 2,1–2,7 tonnia.

Arkistoistakin tuli toistaiseksi vesiperää. ELKAssa oleva Saastamoisen S/S Urpo -arkiston katsastuspaperit alkavat vasta vuodesta 1920. Kaivelin myös kirjallisuutta, mutta  Albert Krank -kirjan Lehtoniemen tilauskirjaliitteessä ei ole kattilasta (tai koneesta) mitään. 

Melko paljon siis selvisi parin  hennon ja ohkaisen 135-vuotiaan lyijykynäviivan perusteella.