Kesäauton jouluvideo

Kesäauton jouluvideo löytyy tuolta: http://www.seab.fi/joulu.html  

Ilmatyökalujen liittimet

Olen toisinaan tuskastellut ilmatyökalujen letkuun liittämisessä. Työkalu ei mene kiinni millään ja lopulta kun sen saa kiinni  niin se ei sitten tahdo irrota millään.

Päätin tutkia eli liittimien eroja. Standardeja tuntuu olevan ainakin kahta ja yhden standardin sisään tuntuu mahtuvan useampaa liitintyyppiä pienillä eroilla. 

Mullakin näytti tallissa olevan ainakin kolmea erilaista liitintä, niitä mitä tulee työkalujen mukana. Kuvassa kaksi erilaista ääripäätä, vasemmalla liitin joka menee  kaikkiin letkuihini ongelmitta ja oikealla liitin jonka kanssa on aina taistelua.

Kävin haemassa läheisestä miestavaratalosta kourallisen omassa systeemissäni toimiviksi todettuja liittimiä, noita vasemantyyppisiä. Standardien tutkiminen jäikin sitten siihen.

Paikkatietoon pohjautuva verotuksenne saapui

Todellinen kuvakaappaus hölkkkälenkiltä paljastaa tekniikan heikkoja puolia.
Vedin Tampereen keskustassa parin kilometrin lenkin. Maksanee 3,3 sentin km-verolla alle kymmenen senttiä.

Verottaja:  Ajoneuvonne paikkatietoon perustuva verotus on valmistunut. Verotamme teitä 3,3 senttiä kilometriltä ajamanne 33,9 km mukaisesti, yhteensä siis 1,1187 €.

Poliisi: Sormenjälki... eikun ajoneuvorekisteristä rikosehkäisylain mukaan saamamme tiedon perusteella olette ajanut  1922 km/h nopeudella Tampereelta Roineelle. Tämän lisäksi olette rikkonut törkeästi maastoliikennelakia sekä ajaneet uimarannalla. Tämä tekee yhteensä 1362 päiväsakkoa mikä tuloillanne vastaa...


Tämä ja toinen juttu BH:ssa: Loppuraportti GPS-seurantaan perustuvasta liikenteen veromallista (16.12.2013)

Kesäauto musavideolla

Kesäautollamme on duunia näin talvellakin: Kupla näytteli osansa musavideolla. Kyseessä ei ole Villa Succa house band DiP:n video vaan niinkin läheisen tutun kun vaimoni työkaverin miehen firman ögh emmäsittenkääntiedä -bändi.

Mutta hyvin tuo huulisynkka näytti onnistuvan. Kesäautomme odottelee innolla lopullista videota. Linkki löytynee myös täältä, sitten joskus myöhemmin.

Prätkäteline tuli talliin - Loppuu se kyykintä

Meillä ei ole tallissa enään maailman suosituinta kyykkypyörää, koska siellä ei tarvitse enään kyykkiä tai konttailla. Sain nimittäin vihdoinkin yli 10 vuotta kuolaamani prätkän nostopöydän talliin.

Kuvassa nostin ala-asennossa, ja alemmassa kuvassa nousussa ylös.

Kyseessä on Kendonin valmistama Cruiser Lift. Olin pannut valmistajan ja mallin mieleen jollain työmatkalla suuren veden takana.

Nostimen hyviä puolia on keveys ja mahdollisuus panna se pystyyn vaikka tallin seinälle. Pyörään pääsee myös aivan liki kiinni, toisalta laskutilaa tarvitaan ja se on hankitava erillisen pöydän tai nostimeen kiinnitettävän irtolevyn avulla. Lisämaksusta.

Peli nousee joko käsin pumppaamalla tai paineilmalla. Siinä on lukitus asentoonsa ja ainakin pikaisella testillä tuo tuntui riittävän tukevalta isompienkin momenttien avaamiseen.

Ajoramppi ei ole kuvissa mutta se tulee kiinni oikealla näkyvän ajosillan päähän. Ramppi riitti juuri ja juuri ADHD:n ahtimen ylitykseen, pohjapanssarin kanssa sitä lienee pakko jatkaa laudoilla.

Nostimen takasillan saa irti takanakin vaihtoa varten. Taisin tässä laittaa ne sillan sokat väärinpäin, sisältä ulos. Ennen sillan irrotusta rungon alle pitää toki asentaa tunkki niin, että takanakki nousee ilmaan.

Keulassa on lenkki ja kippi helpottamassa pyörän kiinnitystä kun sen työntää paikalleen.  Keulan purkamista ajatellen tuo kippi ja lenkki on pikakiinnitteisiä joten tuossakin saa tunkilla etunakin ylös ja sitten vain keula purkuun.

Pyörälle on nostimen rungossa kiinnityslenkkejä edessä ja takana.  Toistaiseksi olen kaikin puolin tyytyväinen tähän hankintaan. Huonoihin puoliinhan tutustuu sitten vasta kun oikeasti tekee tuon kanssa hommia...

Aikakytkin paineilmakoneen töpseliin

Kuin tilauksesta silmiini osui eräässä suurehkossa miestavaratalossa aikakytkin jonka voi sijoittaa töpselin jatkeeksi.

Paineilmakoneella kun tuppaa oleman sellainen ominisuus, että sen unohtaa päälle koska kone on niin pitkään hiljaa. Paineiden laskiessa kone sitten pärähtää käyntiin, yleensä jokus puolenyön jälkeen häiriten herkkäunisten lepoa.

Tuosta kun napista painaa kerran saa vartin peliaikaa, toisen kerran puoli tuntia ja viidennen kerran niin homma loppuuu heti. Ratkaisee tämän muistiongelman.

ADHD palasi kotiin - Pintaremppaa ja muuta taas tiedossa

ADHD palasi vihdoinkin kotitalliin, monen vuoden evakon jälkeen. Viimeiset puolitoista vuotta pyörä on seisonut kylmässä tallissa ja silloin oli niin kova kiire, että en ehtinyt pyörää edes pesemään. Se näkyy ja tuon kiireen ja laiskuuden lasku tulee maksettavaksi nyt.

Enskaveto on kasaamatta ja muutenkin osia on laatikoissa pitkin tallin  lattiaa. Tulee kiire jos tästä meinaa tehdä taas hienon pelin ensi kesäksi, taloakin pitäisi vielä laittaa.

Jakajan koppa on hapettunut todella pahasti. Muistan kuinka kiillotin tämän seitsemän vuotta sitten todella hyväksi, silloin kun hometalo oli vielä kelpo asunnon kirjoissa.

Pesu, purku, kevyt hionta ja kiillotus kyllä korjaa tämän.


Keulan osat ovat kaikken pahimmassa kunnossa, muualla ei ruostetappioita ole näkyvissä näin pahasti. Onneksi sentään laitoin suojarasvat arimpien paikkojen suojaksi. Tankkiin en vielä ole uskaltanut kurkata...

Lamppujen kromatut luomet sekä muutamat muut keulan osat eivät taida olla pelastettavissa. Paitsi ehkä maalilla. Katsotaan mitä tulee, kunhan nyt ensin saan pyörän pestyä.

Paineilmasuunnittelijan hommia

Heräteostoksena hankittuja paineilmalinjan komponentteja. Toivottavasti ei turhia.
  
Suunnittelen talliin kiinteitä paineilmalinjoja.  Pauhaava kompressori tai oikeammin kaksi pauhaavaa halpiskompressoria voi sijaita teknisessä tilassa ja sieltä  kiinteä linja useampaan kohtaan tallia.

Sähkökytkentöjen osalta ajatttelin, että kompuroille pitää saada tallin puolelle rappukytkin. Näin niille voi säätää yhdellä painalluksella ajoajaksi vaikka 15 minuuttia eivätkä laitteet sitten herätä talon väkeä pärähtäessään päälle kello 01:17.

Viettäessäni vapaa-aikaa eräässä rautakaupassa tein heräteostoksena painelinjan ensimmäiset putkihankinnat. Kärryyn siirtyi hakaisijaltaan 3/4" vesijohtoputkia ja erilaisia kulma- ja supistekappaleita sekä sopivia paineilmapikaliittimiä. Paineenalentimet ja vedenerottimet mulla onkin jo vanhasta tallista.

Tallissa sitten putkia paikalleen mallaillessani jouduin jälleen toteamaan, että lennossa r-kaupan käytävällä tehty suunnittelu ei ehkä olekaan kirkkainta osaamistani.

Minkä päissään sotkee voi CADilla suunnitella pieleen?

CAD-piirros paineilmalinjoista, kuvassa vihreällä.
  
R-kaupan käytävällä suunnitelma oli lähinnä 'tehdäämpä siisti seinän läpivienti'. Mutta koska CADilla putkea tulee sekunneissa metritolkulla tein samantien kunnon suunnitelman. Linjan ulostulot on nyt kummallakin seinällä ja ovien lähellä. Katossa kulkevaan putkeen voi laittaa huvin vuoksi vielä muutaman liittimen.

Kysymys kuuluukin, kestääkö tuollainen tavallinen vesijohtoputki tai nuo R-kierteiset liitokset tällaisessa käytössä? Miksi ei kestäisi?  Mitä muuta paineilmamiehen tulisi huomata ajatella niin, että kaasut eivät pääse ennenaikaisesti karkuun?

Onko tässä jotain palomääräyksiä teknisen tilan ja tallin väliselle paineilmaputkelle?

Kansalaisaloite isoveljeä vastaan

ITS on poikinut uuden kansalaisaloitteen. Viime aikojen NSA- ja urkintauutisoinnin siivellä autojen satelliittiseuranta tuntuu pisaralta meressä. Asia on kuitenkin yksityisyyden suojan, demokratian ja kansalaisten vapauden ytimessä. Kansalaisaloitteen pääasiallinen sisältö:

Allekirjoita aloite osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/608
Satelliittipaikannusta on esitetty yhdeksi keinoksi auto- ja ajoneuvoverotuksen uudistamisessa. Verot ovat mahdollista kerätä ilman että luovuttaisimme pois vapauden liikkua ilman seurantaa.

Ihmisten liikkumisen seuranta satelliittipaikannuksen avulla ei kuulu avoimeen yhteiskuntaan eikä oikeusvaltion periaatteisiin.

Mahdollisuus liikkua vapaasti ilman seurantaa on oikeus, jota ei pidä luovuttaa pois autoverouudistuksen yhteydessä tai missään muussakaan yhteydessä.

Kansalaisten mahdollisuus vapaaseen liikkumiseen ilman viranomaisseurantaa tulee säilyttää ja ihmisten liikkumisen seurantaan tarkoitettua järjestelmää ei saa rakentaa.


Lisää: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/608

Nettiadressit eivät yleensä auta muuhun kuin allekirjoittajien omaan tuntoon osastolla 'tulipa tehtyä jotakin'. Kansalaisaloite on ainakin teoriassa toista maata, sillä on säädetty tarkoitus ja läpi menneet aloittteet on pakko ainakin käsitellä eduskunnassa.

Tasa-arvo ei ole järkiperäinen argumentti rajoituksille ja maksuille

Autoliiton Helsingin osaston liikennetoimikunnan sivuilta nousi tänään mediaan satiiri polkupyörien lisämaksuista, tasa-arvon nimissä. Lööppilehdistöltä (IS) meni vitsi ilmeisen tarkoituksellisesti ohi. Valitettavasti tässä käy vielä niin, että joku mediaa tavaava virkaluupää ottaa ehdotukset tosissaan ja luulee, että Autoliitto oikeasti ajaa autoilijoiden kokemaa kurjuutta ja kustannuksia kaikille.

Erilaisten pakkojen ja rajoitusten pitää perustua hyöty-kustannus –ajatteluun.
Samalla tasa-arvon argumentilla, tai emotionaalisella ja yhtä epäoleellisella ja kollektiivisen rangaistusmentaliteetin logiikalla on viime vuosina ajettu ihan oikeastikin vakavia ja kalliita hankkeita.

Erilaisten pakkojen ja rajoitusten pitää perustua hyöty-kustannus –ajatteluun tai vastaaviin faktoihin esitetyn ongelmahypoteesin ja ehdotetun korjaavan toimenpiteen välisestä suhteesta.

  
Rajoituksissa tai pakollisissa maksuissa tasa-arvo ei ole järkiperäinen argumentti

Hiljakkoin mm. moottoripyörien vuosikatsastusta on ajettu pakolliseksi 'koska katsastuspakko on autoillekin ja motskareista tulee kova äänikin ja siten ne ansaitsevat sen'. Katsastus siis yleisesti koetaan rangaistukseksi eikä sillä tässä logiikassa näytä olevan väliä, onko ehdotetulla toimenpiteellä oikeasti jokin positiivinen tahi korjaava vaikutus esittyyn ongelmaan (tässä meteli).

Rajoituksissa tai pakollisissa veroluontoisissa kustannuksissa tasa-arvo tai kollektiivinen rangaistus ei ylipäätään ole järkiperäinen argumentti. Tässä yhteydessä tasa-arvo on vahvasti tunnepohjainen ja yleensä se oikeasti ajaa kurjuuden tasapäistämistä yhteisen masentuneisuuden nimissä eikä edes pyri korjaaman tilannetta.

Syyskuvia duunin pihalla

Komean ruskan inspiroimana nappasin muutamia Harrison-kuvia duunin pihalla. Kamerana Nokia Lumia 1020 ja valkotasapaino pilviasennossa, muuten vakioasetukset.




Kesäautolla on salainen ihailijatar

Lähtiessäni töistä löysin Kuplan penkiltä oheisen mutta valitettavasti nimettömän fanipostin. Kiitos, kuka lienetkin.

Saa nähdä kuinka kauan avoautokelit jatkuvat. Ensi talvena Kupla pitäisi panna osiksi, vaihtaa laakerit, kumit, tiivisteet ja kulutusosat ja ruostesuojata sekä maalata koko auto. Verhoilukin on mielessä...
  
Kuplalla tuli btw näin syksylllä ajeltua koska jostain syystä sähköfillarin täyden latauksen valo ei palanutkaan tänä aamuna. Ja laturin tuuletinkin oli oudosti aivan hipihiljaa.

En mielellään ajele vajaalla akulla (katso Töihin tyhjällä akulla (9.7.2013)) joten duunireissuvälineeksi valikoitui hienon syyssääennusteen avulla Kupla.

Latauskuvioista sekä Kuplan talviprojektista lisää myöhemmin. Ja ennen Kuplan pilkkomista pitäisi saada myös ADHD kotiin. Tulee kiire talvi.

Perinteinen pinnan poikkaisusyksy

Melkein päivälleen 11 kuukautta sitten ajoin Harrisonista edellisen pinnan poikki (katso Pinna poikki sieltä (26.9.2012)). Tämän seurauksena päädyin muutamaksi päiväksi ajelemaan moottoripyörällä töihin.

Onneksi pinnankorjaus saatiin sovittua jo heti loppuviikolle.

Mansen Mäntä Messut lauantaina 31.8.2013

Tampereella tapahtuu lauantaina: Mansen Mäntä Messut on ilmainen rakennettujen moottoripyörien tapahtuma Tampereen keskustorilla.

Kuvasin tapahtumassa joitakin vuosia sitten, galleria täällä: www.urheilukuvat.net/Show/2010-MMM/



Lisätiedot: http://www.koneitajakiisselia.fi/

Hämeenlinna Bike Show huomenna, lauantaina 3.8.2013



Huomenna lauantaina olisi taas näytillä kerrallaan suurempi joukko rakennettuja tai vain vähemmän muunneltuja moottoripyöriä, tällä kertaa Hämeenlinnassa. Tilaisuuus on yleisölle vapaa ja luvassa on myös muuta ohjelmaa kuin pelkästään prätkien pällistelyä.

Lisätietoja: http://www.hameenlinnabikeshow.fi/

Kypäräkuvattua fillarointia

Kypäräkuvasin uudella luurilla duuniajon Espoon rantaa pitkin. Tässäpä video:


Linkki jos yo. ei toimi: http://youtu.be/NdEjDt3ENto

Kuvauskalusto on oheisen kuvan mukaisesti kiinni Harrison-kypärän tuuletusreiässä (ks videossa varjo 3:33 kohdassa). Siihen löytyi sopiva läpivientikumi suojaamaan maalia, ja edesmenneen kameranjalan kiinnitysruuvi jolla tuon kameraperän ja kännyn sai kiinnitettyä.

Tuo Espoon rantaraitti on muuten mahdottoman hieno ajella. Samalla sylettää muutamien kiinteistöjen omistajien puolesta, miksi pyörätie on ollut pakko vetää heidän tontin keskeltä (pahin esimerkki 02:10 kohdalla videossa)? Eikö sitä yhteistä sosialistisoitua maisemaomaisuutta olisi kuitenkin voinut vetää niin, ettei se menisi niin rivosti muutamien pihojen poikki? Hävettää, mutta silti ajelen hyvällä kelillä tuota kautta.


English: Yes, the phone is Nokia Lumia 1020 with the 41 Mb camera.

Töihin tyhjällä akulla


Olin sitten eilen unohtanut laittaa pyörän lataukseen. Tämä selvisi tietenkin aamulla työmatkalla niin, että jouduin oikeasti polkemaan. Ahkerana kuntoilijana suoritin urakan töihin, ja palasin illalla kotiin auton kyydissä (kuva).

Periaatteessa akun kapa riittää kahden päivän duuniajoihin, jos vedän suorinta reittiä. Tätä ei ole tullut testattua käytännössä, ja kun kauniina päivänä ajelen mieluusti ranttaa pitkin niin päivässä tulee jo noin 10km ylimääräistä lenkkiä.

Sateessa ilman hanskoja

Eilen ajellessani ja väistellessäni ukkospilviä näkyi pikkuteillä paljon muita motoristeja. Panin merkille, että moni vastaantulija morjesti paljaalla kädellä.

Aurinkopaikassa tässä ei liene mitään ihmeellistä mutta jouduin painamaan läpi myös muutamasta ukkoskuurosta. Ihmetyksekseni myös siellä tuli vastaan motoristeja paljain käsin.

WTF? Siis eikö porukka pakkaa edes mukaan ajohanskoja? Kelissä missä ukkosia pyörii pitkin horisonttia ja sadetutkassa kulkee kirkkaan pinkkejä pisteitä koko Etelä-Suomen päällä?

Itse opin jo 16-vuotiaana, että sateella sormet jäätyvät ja jäätyneillä sormilla on tuskaista jarrutella tai käyttää kytkintä. Nykyään mulla rupeaa sormien niveliä kivistämään jo pelkkä ajatuskin sateessa ilman hanskoja (ja kahvalämppäreitä) ajaminen.

Äänestämisen ja vaikuttamisen vaikeus

Kirjoittelin tällä viikolla parikin artikkelia moottoripyörien katsastuspakosta (Täysistunto äänesti katsastuspakon takaisin (3.7.2013) ja Katsastusasian äänestykset kummastuttavat motoristeja (4.7.2013)). Erityisesti tuon jälkimmäisen kanssa meinasi tulla pahanlaatuinen pykälä-ähky.

EU:n parlamentin sivuilla on kaikki mahdollinen ja mahdoton tieto. Sen ymmärtäminen ja jäsentäminen vaatii melko paljon keskittymistä ja perustietoa parlamentin toimintatavasta ja dokumenttien muodoista.

Esimerkiksi tämän katsastusasian äänestystulokset ovat yhdessä dokumentissa, äänestettävät kohdat ja käsitellyt asiat toisessa dokumentissa (jonka otsikko loogisesti viittaa perävaunuihin) ja valmisteludokumentit vielä kolmannessa pinossa. Äänestystapoja on kaksi joista vain toisesta voi selvittää kuka paineli mitäkin nappia. Kaikki teksti on kiemuraista lakimongerrusta ja keskustelussa vilisee termejä komissiosta, neuvostosta, tarkistuksista, artikloista, istunnosta ja valiokunnasta. Prosessikuvauskin on sekava ja pitkä.

Vaikuttaminen edellyttää keskittymistä ja pienikin nukahtaminen kriittisessä kohdassa voi kääntää halutun tuloksen päälaelleen. Katsastuspakkoasiassa peräkkäisissä äänestyksissä on ensin äänestetty pakon poistamisen hyväksymisestä jossa siis 'kyllä' ääni hyväksyy katsastuspakon poiston ja 'ei' ääni ei hyväksy poistoa. 'Ei' äänet voittivat. Seuraavassa äänestyksessä lähes samasta asiasta on äänestetty mutta päinvastoin; 'kyllä' ääni haluaa katsastuspakkoa mutta 'ei' ääni ei halua katsastuspakkoa. 

Katsastuspakon vastustajan olisi siis loogisesti ensin pitänyt äänestää 'kyllä' ja sitten 'ei'.

Kulmakarvoja kohottaa näiden tapausten perättäiset äänestystulokset. Kyllä-ääniä on tullut ensin 354 ja sitten 364 ja ei-ääniä kummassakin tapauksessa 322. Ovatko kaikki MEPit olleet hereillä ja huomanneet että ensin 'ei' on kyllä ja 'kyllä' on ei ja sitten 'kyllä' on kyllä ja 'ei' on ei...? Kuinka paljon tällainen koukerointi vaikuttaa oikeasti äänestystuloksiin vai onko se niin tuttua edustajille, että asiassa menee sekaisin vain toimittajat ja me maallikot...

Piirretty ja printattu kännykkäteline

Kuvan versiossa on mukana vielä kameraa varten piirretty väistö, se ei ollut tarpeen.
Etsiskelin pitkään kännykkätelinettä joka jättäisi kameran, näppäimet ja liittimet vapaaksi ja jonka kiinnityspiste olisi riittävän yleismallinen erilaisia harrastetarpeita varten. Koska kännykkä vaihtuu ammatin puolesta usein telineen pitäisi myös olla yleismallinen eli säädettävissä eri kokoisille ja muotoisille laitteille.

Tällaista pidintä ei näytä olevan markkinoilla. Sellaisen saa tee-se-itse -tukusta hiirtä CAD-ikkunassa heiluttelemalla ja sitten 3D-printteriä laulattamalla.

Ensimmäinnen suunnitelma syntyi suoraan kännykän CAD-kuvan päälle (oikealla). Nokiahan julkaisi taannoin kännyköiden kuorien mittoja CAD-kuvina joten siitä oli hyvä lähteä liikkeelle. Tuon kiinnikkeen olisi toki voinut piirtää suoraan osaksi printattavaa kuorta mutta silloin siitä tulisi aina takuulla kännymallikohtainen.

3D-printatun kännypidikkeen ensimmäinen proto  (oikealla) kiinni fillarin stongassa. Tästä versiosta puuttuu vielä kaikki säätömahdollisuudet, tämä teline on puhelinmallikohtainen.

Romulootaa tonkiessani keksin laittaa pitkähköön pulttiin mutterien sijaan kaksi siipimutteria kiinni. Näin telineen kiinnityspaikkaa ja suuntausta on nopea muuttaa navi- ja mittarikäytöstä kamerakäyttöön vaikka tien päällä.

Vaikka tässä kuvassa teline on kiinni polkupyörän tangossa niin sama kiinnitys toimii yhtälailla myös moottoripyörän tangossa tai runkoputkessa. 
Yläkuvassa känny navigaattorina ja nopeusmittarina kuskin silmin sekä sivusta katsottuna.

Itse teline on stongassa melko huomaamaton ja jos kännykkää ei halua esille telineen saa siipimutterien avulla nopeasti vaikka sivulaukkuun.

Tässä vaiheessa muuten iso kiitos Heikki K:lle joka auttoi kolleegaa printtikelpoisen 3D-kuvan luomisessa ja itse printtaamisessa.

Eikös btw ole komeat maisemat duuniajelulla?  Videoita luvassa myöhemmin.

LED-päivitys fillarin lamppuun - Kolvaus ja kiinnitys

Sain talon rakentamiselta vihdoinkin iltavapaata niin, että ehdin kolvailemaan fillarin lampun loppuun (katso Kytkentäkaavio ja osaluettelo (18.4.2013)).

Päätin heti aluksi käyttää tasavirtapiirin maadoitukseen lampun runkoa koska fillarin napadynamo on eristetty rungosta ja sieltä tulee lamppuun kaksi johdinta. Etuna tästä ratkaisusta on se, että voin käyttää lampun originaaleja sisäosia lähes sellaisenaan. Jos tästä maadoitusratkaisusta tulee joskus ongelma voin toki eristää itse lampun rungosta.

Päädyin siis käyttämään palaneiden E10 kantaisten polttimoiden runkoja; rikoin lasin ja kaavin sisukset pois.

Kuvassa ensimmäinen LED on kolvattu kiinni. Lampun kantaan jäi onnekkaasti kiinni johtimet joihin ledin kolvailu onnistui ongelmitta.
 
LED valettu paikalleen E10-kantaan. Käytin tässä valuhommassa hidasta epoksihartsia joka salli pitkän työajan.

Edesmenneen hammaslääkäri-isoäidin työkalut tulivat  jälleen tarpeeseen. Hampaiden paikkauslasta on mitä mainioin työkalu tällaiseen pikkunäpertelyyn.

Tasasuuntaajan (vasemmalla) ja jännitteensäätimen (oikealla) kolvaus alkamassa. Kiinnitys tulee noiden reikien kautta lampun runkoon pultilla ja mutterilla. Siispä yhdistin maapiuhat samaan pulttiin.

Kolvaukset valmiina, huomaa jännitteensäätimen perässä vielä diodi. Tuohon tulee päälle johtimiin vielä kutistesukat ja tueksi kakku hartsia.

Pariskunta yhteiskuvassa. Noita polttimoita tuli tehtyä itseasiassa kaksi kappaletta koska lampun rungossa on paikka kahdelle polttimolle; toinen pitkiä ja toinen lyhyitä valoja varten.

Säädin paikalleen pultattuna lampun rungossa. Dynamolta tulevat vaihtovirtajohdot on tässä jo kolvattu ja kutistesukat sujautettu paikalleen. Plus-johto vielä irti.

Kaikenkaikkiaan projekti pääsi tavoitteisiinsa. Tavoitteenahan on kestävämpi polttimoratkaisu ja että oma näkyvyyteni muita tielläliikkujia kohtaan paranee. Itse valokuvio ja valaistus on toissijainen asia.

Valo vilkkuu hitaasti ajaessa alle 10 hersin taajuudella mutta nopeammassa ajossa se näyttää ikään kuin palaisi yhtäjaksoisesti. Jos tuo välke haittaa niin kytkentään pitänee vielä miettiää jokin hidastin, led kun tuppaa syttymään ja sammumaan perinteistä vastuspolttimoa huomattavasti nopeammin.

Rappari jätti takkaan merkin

Unelmien talli valmistuu pikkuhiljaa. Tallin ohessa on myös tuleva perheemme asunto ja takka.

Takkamestariksi valikoitu vanha motoristiystävä. Joviaalina miehenä kaveri halusi jättää takkaan jonkin huomaamattoman merkin tekijästä.

Sillä, että olen aktiivisesti ja itsepintaisesti jatkanut takkarapparin pyörän kutsumista jamahaksi ei tietenkään ole mitään tekemistä tämän kanssa. Jamahahan se on.

Ameriikassa osataan - Motorcycles OK

Ameriikassa joukoliikennekaistat on merkitty tien pintaan timantin muotoisilla tiemaalauksilla. Kaistoilla saa ajaa bussit, henkilöautot joissa on kaksi tai enemmän matkustajia sekä lisämerkinnällä myös moottoripyörät.

Yhdysvalloissa on huomattu, että autoja pienempinä ja ketterämpinä moottoripyörät sopivat hyvin joukkolikenekaistalle. Ja koska siellä on vähemmän muita tielläliikkuja myös liikenneturvallisuus kokonaisuutena paranee.

Suomessa SMOTO teki ensimmäisiä aloitteita tästä aiheesta jo viime vuosituhannella. Myös sen jälkeen asia on nostettu useaan otteeseen esiin.

Syystä tai toisesta kotimaisessa liikennepolitiikassa ei asiaa haluta ajatella. Suomessa joukkoliikenekaistoja ei juuri ole moottoriteillä ja kaupunkialueella moottoripyörät ovat sinne tervetulleita vain samoilla pelisäänöillä kuin henkilöautot, ryhmittymistä varten.

Muutto uuteen talliin

Siirsin viikonloppuna kaikki työkalut, öljyt, tunkit, fillarin, maalit, ajoasut ja muun oleellisen uuteen talliin. Itse asunto-osan rakennus on vielä pahasti kesken mutta tämä keskeisin ja tärkein osuus rupeaa oleman valmis käyttöönottoa varten.

Mitä nyt puuttuu jotain pientä; lavuaarit, kaapit, työtasot, valoista sähköt ja kynnykselläkin on vielä puolen metrin pudotus ja soranpuutetta...

LED-päivitys fillarin lampuun - Kytkentäkaavio ja osaluettelo

Fillarin lampun muuntaminen LED-käyttöiseksi jatkuu (LED-päivitys fillarin lamppuun (21.1.2013)). Sain ystäväni Repen suunnittelemaan ja testaamaan kytkentäkaavion jonka avulla LEDin voi kytkeä fillarin vaihtovirtalaturiin.

Dynamoksi tässä suunnitelmassa on mietitty Shimano DH-2R30-E, IB-DR70 tai IB-DR50. Kytkentä toiminee kuitenkin minkä tahansa 6V vaihtovirtadynamon kanssa. Tämän pitäisi kattaa lähes kaikki markkinoiden dynamot polkupyöriin.

Kytkennän kanssa kannattaa huomioida maadoitus. Jos vaihtovirtadynamo tai käytetty lampun runko maadoittaa fillarin runkoon niin oheinen kytkentä tulee tehdä niin, että se ei ota maihin missään kohtaa. Toisinsanoen tuo LEDin vaatima tasavirtapiiri pitää irroittaa dynamon vaihtovirtapiiristä.

Valolähteeksi valitsin mahdollisimman kirkkaan ja laajalla kulmalla olevan LEDin. Noita on kaupassa useita ja ledien hinnat kun pyörivät centeissä niin köyhemmälläkin on varaa ostaa useampi erilainen testaukseen. Värisävystä en tässä yhteydessä välittänyt. Valokuviollakaan ei ole kovin suurta väliä, katson että valon tärkein tehtävä ei omassa käytössäni ole valaista tietä vaan parantaa omaa näkyvyyttäni muille tielläliikkujille.

Jos haluaa panostaa varsinaiseen valokuvioon ja valaisemiseen niin sitten LED pitää valita ja kolvata paikalleen niin, että sen valolähde tulee mahdollisimman tarkasti samaan kohtaa missä E10 polttimon lanka palaa, ja valaisukulma on laaja tai kohti lampun heijastinpintaa. Tätä pitänee testailla joskus myöhemmin.

Tässä valmis osaluettelo linkkeineen PartCo:n verkkokauppaan:
Varsinaisesta toteuksesta ja kolvauksesta lisää ehkä myöhemmin, artikkelissa #3.


Same on English
Converting E10 6V bicycle lamp to a LED lamp

I had a problem with frequently burning and destroying the bulb on my bicycle lamp. Finally I got bored with this and started looking for a solution to convert AC dynamo with the 6V and 2,4 or 3W E10 lamp to a LED. Turns out there is no ready made solution.

A simple solution would have been to use battery, change the lamp and give up the dynamo. For this bike the design is more important than the function so a LED conversion to the existing lamp and hardware is required.

You can find the circuit diagram here. The texts are in Finnish but it should be rather self explanatory on any language. The circuit is designed and tested with Shimano DH-2R30-E, IB-DR70 or IB-DR50 dynamo but there is no special magic here, it should work with pretty much any 6V alternative current bicycle dynamo.

There are few things to keep in mind while implementing this:

1) Some bicycle dynamos and older lamps ground to the bicycle frame. As the original circuit is alternative current (AC) and the LED demands direct current (DC) the two circuits need to be isolated form each other.

2) Conversion is relativity easy if your interest is your own visibility and actual lightning pattern for night riding is of no interest. However, if you also need proper and good lightning special attention and probably also few trial versions are needed. You need to pay attention on the position of the light source relative to the lamp reflector.

A LED typically emits light (image 2) in relative narrow angle up to 60 degrees and forward while E10 bulb is emitting on all directions. The reflector of an old lamp is designed for the E10 bulb. There may be a need to place a wide angle emitting led backwards, towards the reflector, or create a totally new reflector for this purpose. I am still yet to test this, though my focus is on my own visibility instead of a proper lightning.

Ajokausi avattu - Fillarilla

Ajelukuvia ajokauden avausreissulta keskustasta toimistolle. Myöhemmin tänään jatkolegi toimistolta himaan. Toivottavasti ei sada kovasti.

Oikealla metrotyömaan taiteellinen aita.
Onneksi en ole vesiputki.

Pikkuvika ekalla ajelulla: Takarenkaan akseli ei ollut kunnolla kiinni vaan rengas pääsi vinoon ja hieroo seisontatukea vasten. Tuolla pääsee kyllä mainiosti kotiin.  
Talven aikana asennettu lokasuojan roiskeläppä teki tehtävänsä. Vasemmalla kuva tämän päivän ajelulta, takin selkämys on melkein puhdas. Oikealla kuva viime kesältä vastaavalta keliltä, kuraa on niskaan asti.

Harrisoneja saa muuten nyt hyvinkin lyhyellä varoitusajalla: http://www.harrison.fi/