Tähän 3D-malliin tuli kaikki, mitä alkuperäisessä Lehtoniemen telakkapiirroksessa oli, mutta ei juurikaan mitään ylimääräistä. Sieltä missä piirros ei kerro kaikkea, jouduin ottamaan pieniä vapauksia, näistä lisää myöhemmin kunkin kohdan yhteydessä. Juttelin väreistä myös muutaman båtologin kanssa, ja väritin piirroksen saamieni vinkkien mukaan. Rungon ulkopuolesta tuli tumman vihreä, ja sisäpuolelle oranssihko lyijymaali. Taiteilijana jätin vesilinjan alapuolelta rungon punaiseksi, tulee yksinkertaisesti kivemman näköisiä renderöintejä.
Ennen kuin aloitin tämän varsinaisen F360-urakan koko laivalle kokeilin vielä sitkeästi AI:ta. Tarjoaisiko Tripo3D oikopolun? Tein sitä varten PowerPoint-vedoksen rungon osista telakkakuvan päälle. Mutta eihän siitä mitään tullut, tämä oli vain välivaihe.Eli Fusion 360 CAD oli se suunta. Runkohan mulla siellä jo olikin.
Kannet ja matkustamo syntyvät
Laivan kansi on moneen suuntaan kaareva joten suoraa lättyä ei voinut piirtää. Kansi syntyi runkokaarien 3, 15 ja 23 kohdalta otetuista poikkileikkausprofiileista loftaamalla (Fusion 360 teknistä sanastoa), ja keula ja perä vielä omina palasinaan.Kannen alle tulivat kaarien 3 ja 23 seinät ja lankkulattia, sekä kattilalle ja koneelle oma kuilu. Nuo matkustamon päätyjen seinät ovat omaa arvaustani, ainakin taaempi on ollut olemassa mutta luulen, että etummaista seinää ei ole ollut vaan keulapiikissä on ollut vain avoin halkovarasto.
Kävelykannen istuimiin ja lattiaan piirsin jokaisen lankun hiukan eri muotoisena ja kokoisena erikseen. Silmä tykkää siitä enemmän kuin täysin toistuvasta viivastosta. Sain båtologilta ohjeet noiden väreistä, istuimet vaaleampaa ja kiiltävämpää maalattua puuta, kansi ja matkustamon kävelykansi sitten linoleumin-ruskeaa ja myös maalattua puuta. Nämä istuinten ja kansien puuosat olisi saattanut olla myös lakattuja mutta Monttu oli myös työalus, maalaus paljon todennäköisempää.
Silinteri-luokan matkustajahytti
Hytti nousi kävelykannen päälle omana kokonaisuutenaan. Paarpuurin eli kulkusuuntaan vasemman puolen hytissä on kamiina eli lämmitys, ainakin sen pitäisi olla ns ykkösluokkaa. Styyyrpuurin hytti on matalampien hattujen halvempi hyttiluokka.Hytin pintaan ja kävelykannen päätyihin piirsin hiukan arvaamalla puiset peilipaneloinnit. Tuon ajan laivoissa isot pinnat tehtiin yleensä paneloimalla ja maalattiin päälle valkoisiksi. En oikeasti tiedä, oliko noissa seinissä panelointia, tiedän vain vaalean sävyn sekä ikkunoiden ja ovien paikat telakkapiirroksesta. Tässä siis lisää niitä mainittuja vapauksia.
Höyrykattila ja höyrykone
Konehuoneeseen piirsin kattilan, korsteenin sekä compound-höyrykoneen ja potkurin akseleineen. Koneesta ja kattilasta oli Lehtoniemen piirroksessa vain ulkomuodon siluetit. En siis mallintanut juuri mitään yksityiskohtia; höyryputkia, vipuja, kampiakselia, mittareita, venttiileitä, pilliä, luisteja, mäntiä eikä muita liikkuvia osia.Koneen ja kattilan väritykseen sain ohjeita. Koneen runko Lehtoniemen jäljiltä on ollut varmaankin vihreä tai harmaa, ja sylinterien kannet hopeamaalilla. Kattila olisi myös hopealla maalattu, mutta siinä on sinistetty lämpökilpi (pelti) suojaamassa matkustajien berbereitä ja muita herkästi palavia ruumiinosia.
Telakan piirroksessa ei näy ruoria tai muuta ohjausmekanismiä ollenkaan. Edes sen paikka ei selviä. Laivassa on saattanut olla vaikkapa (hullun raskas) pinna siellä perätuhdolla. Itse olisin sijoittanut vaijerivetoisen ruorin tuohon höyrykoneen viereen niin, että tiukassa tilanteessa yksikin mies voisi operoida laivaa.
Potkurin akselin tuki- ja painelaakeroinnit on tässä kuvassa vielä tekemättä, lisään ne vielä joskus koska ne ovat siinä telakan kuvassakin.
Sivujuonne. Etsin olisiko jostain löytynyt jo valmiiksi mallinnettua ja ladattavaa CAD-kuvaa 1800-luvun lopun compound-laivahöyrykoneesta. Sellaista ei taida olla missään valmiina? Tuo mun koneeni tässä mallissa on todella riisuttu eli sitä ei kyllä kannata laittaa jakoon sellaisenaan.
Avomatkustamon sääkatos
Matkustamon katos on samalla tavalla joka suuntaan kaareva kuin kansikin. Katoksen loftaamisessa oli siis samoja murheita.Muotoja jouduin hiukan arvailemaan, siinä auttoi oma kokemus ja silmä. On jo hiukan näillä wanhoilla laivoilla vierailtu ja puuhasteltu.
Turhaa hifistelyä: Runkoon kaaret ja muita yksityiskohtia
Omaksi ilokseni ja vauhtiin päästyäni piirtelin avotiloihin näkyviin myös runkokaaret, telakkapiirroksessa näkyvän ankkuripelin, köysille vantit ja lipputangot. Sadekatoksen luukkua kulkuportaiden päälle en sentään mallintanut, mutta sehän onkin ajossa kiinni.Vaikka netissä parjataan AI:sta en olisi lähtenyt koko hommaan ilman Copilotia apurina ja neuvonantajana. Tässä nimenomaisessa F360-hommassa CoPilot (GPT-5.6 deep) on ollut parempi neuvonantaja kuin Claude (Sonnet 5.6 High).
Opin projektissa yllättävän paljon uutta Fusion 360:n käytöstä, ja piirtelin samalta seisomalta jo yhden toisenkin laivan (siitä ehkä lisää toiste).
Läpät BSkyssä: https://bsky.app/profile/luupilotti.bsky.social/post/3mwjhghbowk2o

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti