Sähköhäröjä taas

Kevätinnossani latasin palikat vauhdilla kasaan taas niin, että kaikki ei sitten mennyt ihan putkeen. Muistanette edellisen kommentin lehmänpään luotettavasta johdotuksesta jota ei kannata korjata: Ajovalon outo käytös tai sitä edellisen: Siistit sähkötyöt??

Karma kävi taas kylässä. Tietty sinne jäi johonkin kriittiseen väliin solenoidi joka sitten otti itteensä ihan syyttä suotta. Tällainen pikku juttu viivästyttää työssäkäyvän harrastajan ajokauden alkua helposti ainakin viikolla silloin kun talli on Tampereella ja itse asuu Espoossa. Onneksi on paikallinen luottomies auttamassa jolla on oma intressinsä saada tallinsa tyhjäksi kaikenmaailman romuista.

Vanha harrastajien käyttämä hokema 'jos se ei ole rikki älä korjaa sitä' ei aina siis ole pätevä. Se pitäisikin muuttaa muotoon 'jos se ei ole rikki mutta näyttää epäilyttävältä, älä edes koske siihen, tai jos kosket niin korjaa samantien oikeasti kuntoon'. Tämä käärmeenpesän perkaaminen pitää siis lisätä työlistalle jonnekin tulevaisuuden talviin.

Kuva (c) Matti 2010

Köyhän miehen anti-dive

Köyhän miehen anti-dive -systeemi löytyy itseasiasa jo 80-luvun matka-Harrikoista lisävarusteena. Järjestelmä perustuu paineilmaan jota varastoidaan kaatumarautaan joka toimii paisuntasäiliönä (ks. kuva oikealla). Normaalitilassa kaatumarauta on suorassa yhteydessä kumpaankin etuhaarukkaan jolloin yhteinen ilmatila on iso ja keula paisuntasäiliöineen toimii ilmavaimennettuna ja pehmeänä ajella.

Jarrutustilanteessa solenoidi sulkee paisuntasäiliön ulos piiristä niin, että etuhaarukan paineistetulla ilmalla on vähemmän tilaa painua kasaan. Eli tästä tulee köyhän miehen anti-dive.

Löysin erään kaverin swappipöydältä '89 Electra Gliden valmiin anti-dive -sarjan jonka ostin pois kuleksimasta sillä oletuksella, että se sopii heittämällä '90 lähimalliin. Vaan ei sopinut. Tampereen avustajani Matti joutui tekemään aika paljon töitä ennen kuin satsi saatiin istumaan ADHD:n kyytiin.

Solenoidi olisi tietty paras sijoittaa niin lähelle etupumppuja kuin suinkin. Tällä kertaa mulla on kuitenkin lehmänpäässä jo sen verran hässäkkää että lähin vapaa tila löytyi vasta tankin alta, puolan takaa.


Vasemman ja oikean iskarin yläpää josta anti-dive putket lähtevät
Kuvat (c) Matti 2010

Sivulaukkujen levitys sisäänpäin

Minua on jo jonkin aikaa häirinnyt sivulaukkujen ja lokasuojan välissä ammottava parin tuuman rako. Tarvikekauppiailla on tarjota tähän markkinarakoon muovilipareita mutta Matin kanssa juteltuani päätimme levittää sivulaukkuja sisäänpäin.

Matilla on avaruusluokan komposiittiosaamista joten parempaa apua tähän hommaan en olisi voinut saada. Sitäpaitsi olen jo muutenkin lähes kokonaan ulkoistanut rakenteluharrastukseni Matille, pyörä olisi muiden töiden takia kuitenkin Tampereella, Matin tallissa.

  

Työt aloitettiin jo joulukuussa kalttaamalla sivulaukkujen taka- ja sisäkulma irti ja pulttaamalla palikat kiinni pyörään sekä toisiinsa. Lisätilaa tulisi noin kahden reilun viskipullon verran kummallekin puolelle. Tämän jälkeen teipattiin raon ulkopuolelle tuki laminointia varten. Ja sitten laminoitiin.


Iskarin suojakumi pääsi viime kesänä hieromaan laukkujen sisäpintaa vasten.

Vaihdoin talvella 2008-2009 taakse uudet iskarit jotka olivat hiukan alkuperäisiä leveämmät. Laukkumuutoksen yhteydessä tehdään samantien hiukan leveämmät tilat näille uudemmille iskareille.


Pakkelit paikallaan rupeaa jo näyttään hyvältä.

Lopputulos on todella hyvä. Matti kyseli löytyykö minulta vielä samaa värisävyä kuin millä vanha taidemaalaus on tehty...

Kuvat (c) Matti 2009 ja 2010

Kurkkumuutos tee-se-itse tyyliin

Yksi mikä aiheutti kaikenlaista säätömurhetta viime kesänä oli se 2x54mm tuplakurkku ja läppärunkosysteemi. Suurin osa ajosta tapahtuu nääs melko pienillä kaasun kulmilla ja liian iso kurkku on vaikea saada kunnolla säätöihin. Varsinkin kun ruiskusuuttimet olivat läppärungoissa melko kaukana imuventtiilistä.

Haeskelin pitkään HD:n omaa käytettyä imusarja-läppärunkoa eri swapeista ja palstoilta. Ne olivat aina joko liian kalliita tai muuten vain jotenkin pielessä. Tammikuussa oli kärsivällisyys jo tiukalla ja kun Mattikin tarjoutui sellaisen sitten itse tekemään, niin peli oli selvä. Sitäpaitsi itse tekemällä tulee aina juuri sellainen kun tulee tehtyä.



Ja tästähän tuli oikeasti hyvä. Tiettyä kohtalon ivaa tässä on kuitenkin se, että kävin helmikuun lopussa Daytonassa swapissa ja siellä näitä käytettyjä läppärunko-imusatseja oli pöydissä rivi tolkulla, ja tolkuttoman halvalla.



Vaan Mattipa keksi integroida imudesigniinsa ovelan kielen jonka avulla voi ohjata tarkasti etu- ja takapytyn ilmamäärät kohdalleen. Matti sai myös integroitua Boshin 303cc suuttimet aivan kanteen kiinni. Samalla tuubi on koko matkalta vähintään 54mm ja kiiltää komiasti. Spekseiltään tän pitäisi siis pestä tehdastekeleet mennen tullen.

Kesä näyttää.



Tätä imutuubaa speksatessa tuli muuten tutustuttua kaasujen ja nesteiden virtaukseen ja erilaisiin värähtelytiloihin putkessa (ks vaikka http://www.mmaf.fi/). Vaparin kanssa pienilläkin kulmilla ja yksityiskohdilla on merkitystä. Kun ahdin on taas joskus kiinni ADHD:ssa niin sitten tässä ei ole niin suuria merkityksiä tai tarkkuusvaatimuksia pikku mutkilla ja kulmilla. Paineilma taipuu kyllä...

kuvat (c) Matti 2010

Rundianturiseikkailu ja omituiset voltit

Yksi mahdollinen tulppakuoleman syy on ruiskuohjaimen puolan maanavalta saama likainen anturitieto, joka mahdollisesti johtaa vääränaikaisiin ruiskauksiin. Tämän kiertämiseksi Repe teki pienen optisen lukijan joka mahtuu HD:n oman sytkäanturin viereen kampiakselin oikeaan päätyyn.

Matti oli jo kytkenyt uuden anturin HD:n oman anturin rinnalle kun jälleen johtajana saavuin paikalle Espoosta. Kone kasaan ja laulamaan, right?


Tuunattu anturilevy menossa paikalleen

No eihän se kone tietenkään edes luvannut. Ei sitten mitään. Koska muualle ei ollut koskettu lähdimme siitä, että vika on kytkennässä. Muutaman tunnin testaamisen jälkeen kaikki kytkennät todetaan oikeiksi. Mutta jos rundianturin siirtää uudelta chipiltä takaisin puolalle pyörä käynnistyy. Asia ei ratkea edes oluella yön aikana.


Sytkän ja ruiskun anturit samassa kolossa

Noin vuorokauden taistelun jälkeen luovutamme Matin kanssa ja soitamme Repelle. Kaverilta menee noin 10 min selvittää puhelimitse, että ongelmana onkin siinä mistä olemme ottaneet virran uudelle anturille. Nääs HD:n oma anturi toimii viiden voltin jännitteellä, eikä 12 v kuten kuvittelimme kaiken pyörässä toimivan.

Uusi virtajohto ratkaisi ongelman muutamassa minuutissa. Paitsi että kierrosluku vaeltaa myös tällä anturilla.

Kuvat (c) Matti 2010

Kesän kilometrit voisi mitata tulpista

Viheliäisestä tulppaongelmasta on myös jotain hyötyä. Tai olisi jos olisin säästänyt kaikki pimenneet tulpat. Kun tulppapari kestää n 250km... Tässä kuitenkin kesän 2009 saldo:



Kuva (c) Matti 2009

Säätöä on the road

Tämä MegSquirtin säätäminen lennossa, tien päällä on suositeltavaa. Oikeiden ruiskukarttojen tekemiseksi tarvitsee seurata vähintään kolmea parametria. Mun päässäni nämä arvot eivät mitenkään pysy pysähtymiseen, pc:n esiin kaivamiseen ja säätöön asti.

Kun kartta on auki nenän edessä ja kuulee tai tuntee rykäisyjä niin on vain niin helppoa katsoa suoraan kartalta se ongelmakohta, ja parhaimmillaan tehdä säätö lennossa.

Ajelulla saaristossa

ADHD:n luotettavuus, tulppien syömistä lukuunottamatta, on jo sitä tasoa että uskalsin lähteä sillä kaverini mökille kohti Turun saaristoa. Tällaisella pidemmällä reissulla saa samalla säätöjä melko hyvin kohdilleen.

Kulutus on pudonnut jo alle 5l / 100km. Tasakaasulla esiintyy satunnaisesti nykimistä ja moottorijarrutuksen kanssa on vielä tekemistä. Kierroslukutieto vaeltaa muutaman hertzin taajuudella pari sataa kierrosta koko ajan, mutta tuo ei tunnu vaikuttavan itse ajamiseen juuri muuten. Olisiko sillä kuitenkin jotain tekemistä tuppien palamisen kanssa?

Tällä noin 500km reissulla tuli käytettyä sitten kolme paria tulppia. Arille kiitokset ajeluseurasta. Ja vaimoille siitä, että toivat lapset ja kamat huoltoautolla perille asti ;-)

Tulppaongelman etsintää, MS CPU:n vaihto

Tulppien palamisongelma vaivaa yhä, imukaulan muutoksista oli vähän apua. Tällä kertaa arvelen tulppaongelman syyksi MegaSquirtin muutaman hetrzin taajuudella ja muutaman sadan rpm:n verran vaeltavaa kierroslukutietoa, joka sitten sotkee ruiskutuskarttaa ja tappaa tulpat ennen aikojaan.

Kommentit FinnSquirtin keskustelutaululla viittaavat siihen, että käyttämäni MegaSquirtin vakioprosessori ei edes osaisi laskea 45-asteisen ja kaksimukisen V-koneen kierroslukua oikein. Ratkaisuksi päätin siis kokeilla MS:iin Extrakoodin CPU:ta, jonka pitäisi paitsi osata laskea tämä rpm oikein niin myös tarjota enemmän säätömahdollisuuksia.

Ongelma tässä vaihdossa on, että bensakartta pitää säätää uusiksi, toki vanhasta kopioiden. Ja koska en käytä Extrakoodin mahdollisuutta sytkän säätöön se osuus pitää disabloida.

---

...seuraavana päivänä

Testaaminen on melko nopeaa. CPU:n vaihto ei auttanut tähän kierrosluvun vaeltamiseen.

Muita mahdollisia ongelmakohtia tulppien palamisen taustalla


Runditieto voi olla likaista koska se otetaan suoraan puolan miinusnavasta. MegaVelho Repe puhui voivansa tehdä ensi talvena uuden optisen digilukijan kampuran päähän, sytkäanturin viereen. Tässä lukijassa olisi sekin etu, että ruiskutus tehtäisiin suoraan koneen asennon mukaan, eikä kierrosluvun mukaan vaihtuvan sytytyksen mukaan kuten nyt.

Toinen mahdollinen ongelmakohta on itse puola, tulppien johdot tai ehkä jopa joku muu osa sähköjärjestelmästä... Tämä tulppaongelma tulisi ratkaista ennen ahtimen asentamista takaisin. Käymieni keskustelujen pohjalta arvailen, että puola pitänee kuitenkin vaihtaa koska 'suuremmassa paineessa tarvitaan kovempi kipinä'. Se mihin fyysiseen ilmiöön tämä perustuu on minulle toistaiseksi vielä mysteeri.

Etsintä jatkuu.

Lapset ajelulle

Lasten kanssa ajelulla