Paras tapa harrastaa höyrylaivoja lienee jonkun muun laivalla. Ja isolla porukalla. Hommaa on paljon joka kevät, syksy ja jokaista ajoa ennen, sekä tietty itse ajolla. Noin niin kuin tavallisen diesellaivan hommien lisäksi.
Kuvassa oikealla on taaemman höyrypannun vesilasi joka rupesi kaudella hiukan vuotamaan. Siispä nyt talvella kaikki vesilasit irroitetaan ja huolletaan. Tuolla vesilasilla nähdään siis veden korkeus höyrypannun sisällä. Vettä ei saa pannussa olla liikaa eikä varsinkaan liian vähän.
Syksyn huoltohommiin kuuluu kaikkien vettä sisältävien laitteistojen tyhjennys, kriittisten osien irroitus ja huolto. Plus korjataan kaikki mikä tiedetään olevan riki. Tämän lisäksi on kaikenlaista muuta kausihuoltoa, jos esim jokin laippa tai venttiili ei ole ollut aikoihin irti tahi auki se kannattaa nyt avata ja tarkistaa.
Olin tänään taas mukana talkoissa. Pannuista oli vedet jo ehditty puhaltaa pois joten päivän suurimpana tai ainakin sottaisimpana hommana oli imuroida höyrypannujen sisältä ja pohjalta mutaa, ruostetta ja muuta moskaa pois.
Kuvassa huoltohenkilön jalat pilkistävät höyrypannun mutaluukusta. Tuonne pääsee hoikka henkilö. Minut pitäisi rasvata ja tähdätä sinne vauhdilla. Sisään kai menisi, blob vaan, mutta ulospääsyssä nyt ainakin olisi haasteita.
Kyseessä on myös umpinainen metallisäiliö joka voi olla ns. hapeton tila. Pannun sen tuuletus pitää siis hoitaa kunnolla ennen kuin kukaan menee sinne sisään.
Ihan tavallisella koti-imurilla tätä hommaa ei kannata tehdä, onneksi yhdistyksessä on mukana henkilöitä, joilla on oikeanlaisia ammattilaitteita tähänkin touhuun. Hiki tuli, vaikka en itse ryöminytkään pannun sisällä.
Tällä viikolla meillä oli jälleen satamajäänsärkijä ja höyryhinaaja Turson kaksi asiakaskeikkaa, kauden viimeiset. Keikat osuivat tiistaille ja keskiviikolle joten ehdin mukaan jo koko sunnuntaiksi, ja ma-ke töiden jälkeen sitten miten ehtii.
Kuvassa Turson lämmittelyä Hietalahden Sillilaiturissa. Aina kuulemma joku valittaa tuosta kuvassakin hyvin näkyvästä kivihiilen savusta. Ajokeikkoja on vuodessa 8-10 on savuhaittaa tarjolla siis alle 20 päivän ajan. Kyse on kuitenkin maailmankin mittaluokassakin hyvin harvinaisesta museoaluksesta. Se pysyy kunnossa sitä käyttämällä. Jos alus jäisi seisomaan, sen museaalinen arvo romahtaisi.
Päädyin muiden hommien ohessa myös sähkömieheksi. Ensin ratkoin sähköongelmaa joka lopulta oli niin simppeli, että maasähköpiuhan oli joku ohikulkija käynyt irroittamassa ja tiputtamassa veteen. Mutta ennen tätä diagnoosia olin jo ehtinyt herättäämään koko yhteisön ja penkomaan kaikki sähkökaapit. Saan varmaan kuulla tästä vielä.
Toinen sähkömurhe oli pimahtanut styyrpuurin eli ajosuunnassa oikeanpuoleinen vihreä ajovalo. Tätä oli jo ratkottu edellisillä ajoilla mutta ilman menestystä. Lopulta homma ratkesi, itse ajovalossa johto oli irtipoikki. Oli todella lähellä ja onnekasta, että lyhtyä nostaessani johdonpätkä liittimineen ei mennyt mereen vaan putosi kannelle.
Kuva Turson sillalta tiistain keikalta. Tursolla on paperikarttojen lisäksi kahden kosketusnäytön PC. Ajossa pidämme yleensä toisessa näytössä merikartan pienempää ja toisessa hieman suurempaa mittakaavaa.
Keskiviikkona, kauden viimeisellä ajolla, sain ajaa koko keikan alusta loppuun ruorissa. Tein siis ennen lähtöä puoli päivää konehommia ja kun lähdimme liikkeelle, olin koko keikan ruorimiehenä (ja radiossa).
Tällä viikolla tuli praktiikoita neljä konepäivää ja kaksi kansipäivää. Ehdin siis hyvin eläkkeelle ennen varsinaisia valtuuksia.
Tuo tulee edellisen jatkoksi helposti koska melkein puolet tuosta koulutuksesta on käyty, ja tämä laivuriosuuskin on lähes ilmainen. Mitä nyt Trafin pätevyyskirjamaksut radiokirjalle pitää maksaa.
Tämä tulkee tässä melkein samalla sivussa koska kerään tässä samalla koneenhoitajan praktiikoita varten meripäiviä. Ja saapahan sitten ajaa yli 24m pituisia paattejakin.
Kupla siirtyi talveksi taas talliin. Samalla uusin siihen uuden akun, tämä edellinen ehti luovuttaa heti seitsemässä vuodessa (28.5.2017). Juuri muuta siihen ei tarvitse kai tehdä, keväällä vaihdan (tai vaihdatan) öljyt niinkuin joka vuosi.
Nuo kuvan etualalla olevat Harrisonit (fillari) ovat viime vuosien jalkavaivojen takia jääneet aika vähille ajoille, mitä nyt meillä asuva nuori on niillä satunnaisesti painellut menemään.
Ja jos joku kiinnostuu, tuo taka-alalla katossa roikkuva Pannonian peräkärry kiinnikkeineen (Peräkärry prätkään - Kaikenlaista huomioitavaa (18.12.2011)) voisi olla myynnissä. Sopii suoraan pulttaamalla HD FLHS:ään, ainakin TC 2001 malliin.
Tein tälläkin keikalla joka päivä hommia laivalla, päivän toimistotöiden jälkeen. Konehuoneessa olin maanantaina ja tiistaina koko illat, ajossa keskiviikkona ja torstaina vähemmän siellä montussa koska kannella tarvittiin köysimiehiä, ja vedenkeittämössä oli porukkaa muutenkin tarpeeksi.
Kuvassa Ravintola Saaaristo kuvattuna konehuoneen eteisen ikkunasta. Tuo on siitä kapeikosta Kaivarin kohdalla, kun on ajetttu Särkänsalmesta sisään mutta ei ihan vielä olla keskustan satama-altaassa.
Tältä keikalta saan neljä konepäivää ja kaksi kansipäivää, käväisin ruorissakin.
Videoita konehuoneesta ja lisää kuvia sinitaivaalla ja töötissä (osittain samoja koska en osaa valita):
Isoisän isoisän toisesta höyrylaivasta löytyi kuva. Aika huono tosin. Kävin Suomen Laivahistoriallisen Yhdistyksen (SLHY) toimistolla ja Naviska kirjastossa etsimässä lisätietoja Urpo ja Uskallus laivoista. Taisin samalla vahingossa liittyä SLHYn jäseneksikin.
Kirjoittelin tästä tiedon metsästyksestä hiukan eri kulmilta artikkelit SHPS:n Korsteeni ja SLHY:n Laiva -lehtiin. Niistä sitten joskus myöhemmin lisää. Sitä kautta voi myös poikia lisää tietoa, ja kuvia.
S/S Turso on vuonna 1946 Hietalahden telakalta valmistunut satamajäänsärkijä ja höyryhinaaja. Olen mukana S/S Turso -yhdistyksen toiminnassa kuten vanhoista postauksista voinee jo arvailla. Samalla tässä tulee keräillyksi meripäiviä joita tarvitaan koneenhoitajan pätevyyksiin.
Asiakasriesteilyjä oli luvassa viikon torstain ja perjantain illalla, joten höyrypannujen lämmittelyt piti aloittaa jo tiistaina. Koska käyn ansiotöissä ehdin mukaan auttamaan vasta iltapäivällä, mutta kyllä niistäkin saa helposti sen minimin neljä tuntia konehuoneeseen, ja paljon päälle.
Sain ajopäivinä myös kansipäivät kun hoidin radioliikennettä ja köysiä, ja olin ruorissakin hetken.
Kummallakin keikalla ajoimme suurinpiirtein samanlaisen keikan, Hietalahdesta ulos, Särkästä sisään, Neljän Viitan Karin ohi, Kustaanmiekasta ulos ja siitä Katajaluodon ympäri ja takaisin kotiin Hietalahteen. Perjantaina mahdutimme kierrokseen vierailun kasinolla.
Torstain illan erikoisuus oli, vieraiden jo lähdettyä, hiilestysoperaatio. Jännitimme tätä etukäteen koska paikka ja välineet olivat uusia. Telakalla oli yhdistyksellä kolme lavallista kivihiiltä säilössä.
Saimme telakalta kurottajan jossa on kikkakauha ja osaava kuski. Homma olikin odotettua helpompaa. Osaava kauhakuski sai ujutettua kaksi lavallista molempien laipioiden hiilibokseihin. Puolivälissä hommaa laiva veivattiin omilla koneilla ja köysien varassa kerran ympäri. Aikaa tuossa toki meni, pääsin himaan vasta puolen yön jälkeen.
Kivihiilen saatavuudessa tulee ongelmia tulevaisuudessa kun pääkaupunkiseudun kivihiilivoimalat yksitellen lopettavat. Vielä jäi yksi lavallinen kivihiiltä varastoon.
Pääsin Päijänteen höyrylaivaregattaan hakemaan praktiikoita hörykoneenhoitajan kirjaa varten. Regatta pidettiin Kuhmoisissa 26.7.2024 ja mukana olivat höyrylaivat Metsä, Aure, Joh-Parviainen ja ylävesiltä Hovinsaari. Kumoisissa oli peräkärryssä esillä vielä myös Kellokallio 2.
Regatan höyrylaivat kokoontuivat aurinkoiseen Sysmän Suopeltoon, +27 °C. Teimme tällit S/S Joh-Parvainen -laivalle aamu kympiksi. Sain puhuttua vaimoni viemään minut paikalle jo hyvissä ajoin niin, että ehtisin mukaan lähtövalmisteluihin. Vaan kommunikaatio ei ole laivurin vahvin laji, regattalaivasto olikin lähdössä Suopellosta jo heti ysin jälkeen. Ehdin mukaan vain juuri ja juuri. Se niistä valmisteluista.
Metsä, Hovinsaari ja Joh-Parviainen Tehin selällä
Tehin selän yli matkaa Kuhmoisiin on noin 25km. Matkanopeudella tämä tarkoittaa konehuoneessa noin 2½ tunnin huhkimista. Olin esikertalaisena hommissa konehuoneessa samalla kun laiva liikkuu, kaikki aikaisemmat kerrat olen ollut tekemässä erilaisia kunnostus ja valmisteluhommia, tai laiturissa pannun ja koneen lämmitystä jne. Tällä tahdilla saan siis ne praktiikat tehdyksi joskus kun olen eläkkeellä.
Sain konemestari Turmiolta ja apulaiskonemestari Pälältä orientaation konehuoneeseen ja höyrypannun lämmittämiseen. Koska olin mukana nuorempana apulaislämmittäjäharjoittelijana (kai virallinen titteli?) niin halonheitto osui kohdalleni. Edellisessä halostuksessa oli mukaan valikoitunut isoja, hyvin kelottuneita mutta silti painavia mäntyhalkoja. Laiva söi niitä kuin tulitikkuja.
Halkoa sai mättää kumpaankin pesään 10 minuutin välein. Hiukan yli viisikymppisen toimistoduunarin pulssi nousi nopeasti samoihin lukemiin mitä naaman punaisuus osoitti. Kävin välillä happihyppelemässä kannella. Pälä luuli saaneensa vapaapäivän halonheitosta, mutta joutui kyllä hiukan jelppimään. Mittasimme matkalla konehuoneen lämmöksi +36 °C.
Allekirjoittanut, varustaja ja matkamme kapteeni Joonas sekä konemestari Turmio
Heti kun olin oppinut monimutkaisen halonheiton opettelin Pälän johdolla myös Joh-Parviaisen koneen rasvaamisen. Taisin saada ylennyksen nuoremmaksi apulaisrasvariharjoittelijaksi.
Perillä Kuhmoisissa meitä odotti useampisatapäinen yleisö. Rannassa soi hanuri ja sinne oli jostain hairahtanut myös mobilisteja wanhoine autoineen. Tilaisuuden selostaja saatiin hiljaiseksi perinnemekanismilla eli höyrypillien yhteissoitolla. Rannan yleisöohjelmassa oli mm. poniratsastusta ja joogaa mitkä harmiksemme missasimme. Näiden tapahtumamagneettien lisäksi yleisö vieraili laivoilla ahkerasti samalla kun S/S Metsä kävi lähisaaristossa vieraiden kanssa useammallakin ajelulla.
Itse seisoin osan ajasta hyvin lämmitetyssä konehuoneessa tarinoimasta höyrytekniikasta ja mm. höyryhinaajan potkurin koosta. Pokkanaamalla arvasin S/S Joh-Parviaisen potkurin mitaksi kaksi metriä. Myöhemmin illalla Parviaisen kapteeni ja varustaja Joonas kertoi potkurin mitaksi 1,98 metriä. Arvaamalla ne konemiehetkin seilaa.
Halostus osittain jo hoidettu
Kuhmoisten kaupunki tarjosi tankkausmateriaaliksi kuivaa koivuhalkoa 16 kuutiota, siis neljä kuutiota paattia kohden. Yleisö osallistui semi-innokkaasi halostamisen alkuun ensimmäiselle laivalle. Hoidimme sitten loput höyryporukalla sisään halkobokseihin. Onneksi S/S Auressa oli erinomaiset halkokärrit tukemassa hommaa.
Illalla satamassa oli tapahtuma, jossa soitettiin kovaäänistä kasaridiskomusiikkia ja juotiin aikuisten sihijuomia. Kuulin myös, että kovasti etukäteen hehkutettu laivan roihalan jatkodisko oli odotettua pienempi tapahtuma, mutta miesmuistin mukaan menestys kuitenkin. Myös höyrypannuun oli pantu tulet yöllä yhden aikaan, ja uudelleen aamulla kuudelta. Itse missasin kaikki nämä yö-regatan merkkipaalut. Pääsin kuitenkin heti aamusta jo nostelemaan paineita, heittämään halkoja ja rasvaamaan jäykkiä niveliä (myös koneesta).
Ensimmäiset regattahöyryt irroittautuivat jo kympin maissa, ja meilläkin oli täysi höyry päällä jo ennen yhtätoista. Parviainen pääsi irti viimeisenä. Kuhmoisista Vääksyn telakalle on matkaa noin 55km, tähän meni hiukan yli 5 tuntia. Tänä sunnuntaina en ollut konehuoneessa kuin aamun, ja matkan varrella satunnaisia pistäytymisiä. Tein päivän aikana lokinvahdin hommia sillalla.
Keli oli eilistä hiukan viileämpi, vain +23 °C. Sääennuste lupasi ukkosia mutta ei sellaisia matkalla näkynyt. Tuulta tai laineita ei ollut juuri nimeksikään, Virmailan selällä oli järven pinta lähes peilinä. Kaikenkaikkiaan siis aivan mahtava ajelukeli.
Suvullamme on mökki Pulkkilanharjun Huutoniemessä. Tuo osui matkan varrelle ja teimme Pulkkilanharjun ohiajon rantaa pitkin. Normaalistihan väylä menee Karsalmen sillalta suoraan Asikkalanselän poikki kohti Vääksyä. Huutoniemi sai ansaitsemansa höyrypillitervehdykset.
Mökkinaapurin nappaama kuva Huutoniemen ohituksesta
Asian vierestä asiaa. Merikartoissa harjun salmet on muuten nimetty Käkisalmeksi ja Karisalmeksi. Paikalliset Pulkkilanharjussa ja Kukonharjun taajamassa lausuvat ne kuitenkin Käksalmeksi ja Karsalmeksi. Karttamiehelle on kai sattunut kirjoitusvirhe.
