Pinnaamassa lomalta

Pääsin ilokseni pinnausoppiin asiaa enemmänkin harrastaneen siivelle. Tämä oli minulle eka kerta pinnaamassa, ja sen ensimmäisen kertansa kuulemma muistaa aina.

Tällä kertaa ei pinnattu prätkän vanteita vaan polkupyörän vanne. Tekniikka ja työtavat ovat kummassakin melko samanlaisia. Ensin laskeskellaan pinnojen mitat. Tähän löytyy netistä useampiakin pinnauslaskureita (esim http://lenni.info/edd/ joka on suunniteltu fillareiden tarpeisiin).

Jos olisin aloitellut tätä yksin ilman oppimestaria niin homma olisi mennyt ns. käteen heti tässä alussa. Terminologia ja esimerkiksi se mistä kohtaa mitat otetaan ei ole aloittelijalle ollenkaan itsestään selvää. Ilmankos moni tuntuu pelkäävän vanteiden pinnausta.

Sensijaan kun vieressä oli joku jolla oli kokemusta, osaamista, sopivat työkalut sekä sopivasti pitkä pinna niin homma luisti myös ensikertalaiselta kuin rasvattu.

Hankalimmasta vaiheesta eli pinnojen pujottelusta ja kiinnittelystä napaan ja vanteeseen ei tullut kuvia. Kun piti keskittyä. Sorry.

Harrilla on pajallansa asiallinen pukki jolla vanteen kiristäminen suoraksi onnistuu helposti. Ensin vanteesta tehdään pinnoja sopivasti kiristelemällä pyöreä, sitten korjataan sivuttaisheitto. Sitten vanne pyöristetään uudelleen koska se kuitenkin muuttui soikeaksi sivuttaiskorjauksessa, ja tämän pyöristyksen jälkeen korjataan sivuheitto. Sitten korjataan pyöreys ja sitten...

Harrisoneja on nyt varastossa!

Harrisonin pajalle on saapunut pitkä rivi runkoja (Runkosuunnittelua fillariin (9.1.2012)). Olipa hienoa nähdä aika monta tuntia ruudulla hierottu virtuaalisuunnitelma luonnossa ja oikeana fillarina.

Hinnat alkaen 2850,-. Sillä saa oheisen kuvan mukaisen 250W laillisen sähköavusteisen polkupyörän. Tallilla oli näytillä vielä hiukan keskeneräinen vihreä-kultainen (kuvassa) sekä sini-kultainen malli.

Lisähinnasta sitten erilaisia maalauksia ja varusteita, laukkuja, lokasuojia, tehoa, parempaa satulaa tai vaihteistoa, lamppuja, kampia, race-only polkimia, napajarruja- ja dynamoja, kypärä tai vaikka heittoistuin, risukeula ja jotain muuta pientä. Kustom sen olla pitää! Fillareita voi ja kannattaa nyt kysellä suoraan Harrilta info@harrison.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti