Talvitallin kondenssi söi kromilipareet

Kävin Tampereella jälleen puhumassa SMOTOn edunvalvonnan suunnittelukonferenssissa. Samalla reissulla tuli tarkistettua ADHD:n talvehtimistilanne. Pyörähän on Tampereella kylmässä tallissa josta se on tarkoitus siirtää pajalle ensiövedon ja ahtimen kasaamista varten lähiviikkoina. Oma talli Espoossa kun on purettu ja uusi talo talleineen vielä pahasti vaiheessa.

Syksyn kiireissä en ehtinyt (malttanut, jaksanut jne) pesemään pyörää ennen Tampereen uuteen talliin työntämistä. Kesällä Matti joutui muuttamaan tallinsa paikkaa Tampreella ja silloin aika kului tuohon muuttohommaan. Nykyinen varastotalli on lämmittämätön.

Syksyllä kaikki kromilipareet olivat vielä siistejä eikä ruostetta näkynyt juuri missään.Nyt lampun luomet, lisävalojen tukirauta ja useampi muu kromilärpäke on kauniin oranssin metallivärin kukittama. Ottaa päähän, oma moka. Onneksi sentään maalipinta näytti olevan kunnossa.

Onneksi duunin myötä tulee tehtyä silloin tällöin keikkaa Ameriikkaan. Viimeksi toin sieltä käsitavaroissa lokasuojan jatkeen joka Redmondin HD-liikkeessä maksoi 23,90 USD ja joka halvimmillaankin Suomessa maksaa moninkertaisesti. Mutta aivan turhia kuluja on siis tiedossa.

1 kommentti:

  1. Onhan sellainenkin tyylisunnta kuin rottapyörä...
    Jos se mitään lohduttaa.
    Käyn tekemässä pahasti myöhässä olevan toimenpiteen eli ruiskutan suojaöljyä ohuesti niin ainakin hapettumisreaktio vaimenee.

    Samassa tilassa on neljä muutakin pyörää happanemassa. Tosin niissä ei ole vastaavaa ilmiötä niin selkeästi havaittavissa.

    VastaaPoista