Vilho oli tuottelias kirjoittaja ja tekipä juttuja myös Kuopion radioon. Suvulla on tallessa muutamia vanhoja kirjoituksia. Vilho toimi 1950-luvulla myös Kuopion satamapäällikkönä sekä paikallisessa laiwuriyhdistyksessä.
Tässä on Vilhon kirjoittama katsaus Kuopion laivaliikenteen historiaan, suoraan reilun 70 vuoden takaa 1950-luvulta. Lisäsin juttuun kuvitukseksi artikkelissa mainittuja laivoja ja tapahtumia.
Tämä artikkeli on julkaistu Laiva 4/2025 -lehdessä.
---
Katsaus Kuopion laivaliikenteeseen
![]() |
| Vilho Kekäläinen, s. 1893 k. 1967. Kuva Kekäläisen Sukututkimus -kirjasta. |
Menkäämme ajassa taaksepäin ja seuratkaamme Kallaveden laivaliikenteen kehitystä sen alkuajoista lähtien.
Kuopion kaupungin perustamisen aikoina ei ole ollut varsinaista laivaliikennettä. Maalaistuotteet ja muut kaupungin tarvitsemat tarveaineet tuotiin soutu- ja purjeveneillä. Vasta sitten, kun vuonna 1839 avattiin liikenteelle Taipaleen kanava Varkaudessa ja Konnuksen kanava Leppävirralla ja vuonna 1833 Puhoksessa rakennettu Saimaan vesistön ensimmäinen höyryvoimalla kulkeva siipilaiva ”Ilmarinen” alkoi tehdä matkoja, Kuopioonkin ryhdyttiin pohtimaan mahdollisuuksia rakentaa paikan päällä höyryvoimalla kulkevia rahti- ja hinaajalaivoja.
![]() |
| Suomen ensimmäinen höyrylaiva ILMARINEN 1833. Johan Gabriel Fabritiuksen maalaus. Omistaa vapaaherratar Marianne Cedercreutz, Helsinki (1981). Kuva finna.fi |
Ensimmäinen säännöllisiä vuoroja kulkeva matkustaja-alus on tuotu hevoskyydillä kappaleiksi hajoitettuna Oulusta. Se koottiin sitten uudestaan Varvisaaren telakalla. Tämän uranuurtajan nimi oli tänne tuotaessa ”Dockan”, mutta kuopiolaiset eivät pitäneet niin vaikeasti lausuttavasta nimestä ja muuttivat sen ”Pääskyksi”. Näin tämä kuopiolaisten ensimmäinen säännöllisiä vuoroja kulkeva matkustajalaiva aloitti vuonna 1863 liikenteessä linjalla Kuopio- Tuovilanlahti. Tämän uranuurtaja ”Pääskyn” lento muodostui kuitenkin Kuopiossa lyhytaikaiseksi, sillä eräs toinen laiva ”Seura”-nimeltään ajoi sen upoksiin vuonna 1864 Vasikkasaaren luona ja mukana syvyyksiin vaipui 15 henkeä. Tähän vastoinkäymiseen eivät kuopiolaiset kuitenkaan lannistuneet vaan tilattiin Varkauden konepajalta ”Kaino”-niminen matkustajalaiva, joka aloitti liikennöimisensä vuonna 1865 linjalla Kuopio-Tuovilanlahti. Tämän jälkeen oli laivojen rakentaminen vilkasta. Varkauden ja Lehtoniemen konepajoilta tilattiin matkustaja- , rahti- ja hinaajalaivoja. Tätä laivojen rakentamista jatkuikin aina vuoteen 1927 asti, jolloin viimeinen kuopiolaisten Lehtoniemen konepajalta tilaama matkustaja-alus ”Riistavesi” ilmestyi Kuopioon.
Kun vuonna 1902 avattiin liikenteelle Kuopio-Iisalmi rata, kaukonäköiset liikemiehet jo silloin ennustelivat Kuopion laivaliikenteen kehityksen olevan päätepisteessä. Rautatien rakentamisen vaikutus olikin heti havaittavissa. Iisalmen ja Kuopion välillä kulkevien matkustajalaivojen oli kannattamattomina väistyttävä syrjään, sillä ihmiset ryhtyivät käyttämään pääasiallisesti junaa kulkuvälineenään. Tavaraliikennekin siirtyi osittain rautatiekuljetukseksi, joten rahtilaivojakin oli näin ollen vähennettävä.
![]() |
| Varkauden Konepajan rakentama laiva 'Kaino', rakennusnumero 3. Kuva finna.fi |
Edellisenä purjehduskautena liikennöi Kuopion satamassa viisi matkustaja-alusta ja yksi vesibussi ja nekin olivat liikenteessä vain noin kolmen kuukauden ajan. Edellämainitusta syystä rahtilaivaliikennekin supistui melkein olemattomiin, sillä autoliikenne valtasi tavarakuljetuksenkin melkein kokonaan.
Tälläinen oli lyhyesti kerrottuna Kallaveden laivaliikenteen historia. Allekirjoittaja on joutunut seuraamaan Kallaveden laivaliikennettä liki viidenkymmenen vuoden ajan työnantajanani ja elättäjänäni. Olen omin silmin nähnyt Kallaveden laivaliikenteen elävän kukoistuskauttaan ja nyt joudun nykyisen ammattini takia likeltä seuraamaan sen kuolinkamppailua. Ei kukaan olisi osannut viisikymmentä vuotta sitten aavistaa , että laivaliikenteelle tulee näin käymään, mutta se on kehityksen kulkua eikä sille voi mitään. Kaikki tuo entinen romantiikka on satamastamme hävinnyt.
Ennen aikaan tehtiin matkustajalaivoilla paljon huvimatkoja, jolloin torvisoittokunnat kaiuttelivat kaihoisia säveleitään laivojen kannella tehden laivoihin lähteneiden kuin myös rannalle jääneiden mieleen tunnelmallisen vaikutuksen.
Paikallisliikennettä harjoittavissa matkustajalaivoissa ei vielä 1900-luvun alkuaikoina ollut sähkövaloja. Niitä oli ainoastaan ns. pitkänlinjan matkustajalaivoissa, jotka kulkivat linjalla Kuopio-Viipuri-Pietari. Kun nämä pimeinä syysiltoina kirkkaasti valaistuina valonheittimiä käyttäen saapuivat satamaan, keräytyi tuota ihmettä ihailemaan sankat väkijoukot. Ihmettelemisen aihetta siinä olikin kerrakseen öljylamppujen valossa eläville ihmisille.
Nyt on kaikki tämä kadonnut. Laivat ovat melkein sukupuuttoon hävinneet. Kaiholla muistelee niitä aikoja, jolloin kauniina kesäaamuna istuttiin kannella laivan, joka kohisten kierteli aamuauringon kultaamia sokkeloisia saaristoväyliä. Siellä istuessaan sai täydellisesti syventyä ihailemaan Suomen suvista luontoa ja kuuntelemaaan luonnon suurta sinfoniaa. Joka tämän kaiken on kokenut, se ei saata unohtaa sitä mielestään milloinkaan.
Sinä ihminen kuka lienetkään, milloin askeleesi johtaa sinut tänne Kallaveden kauniille rantamille, tee laivamatka näillä valkokylkisillä vielä liikenteessä olevilla matkustajalaivoillamme. Se tulee olemaan sinulle elämys, jota nykyaikaisen tekniikan luomat muut liikennevälineet eivät tule sinulle tarjoamaan.
Vilho Kekäläinen, satamapäällikkö





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti