Sekä
katsastuspakon harmonisointi että
L-luokan tyyppihyväksynnän muuttaminen nostaa erittäin tummia pilviä harrastuksemme taivaalle. Valmistajien ja hyväksyjä-valvojien konsortio puskee häpeilemättömän voimakkaasti mallia, jossa kaupasta saa valmiiksi pureskeltuja ratkaisuja ja kuluttajan osaksi jää lähinnä valita oikea väri. Itse tekeminen ja korjaaminen on uhka rahavirroille ja se pitää torjua.
Kaupallisen hyväksyntä-valvonta toimijoiden intresseissä on saattaa kaikki korjaaminen luvanvaraiseksi ja valvotuksi toiminnaksi. Näiden märissä unissa vaikkapa pelkkä renkaanvaihto vanteelle vaatii joka vuosi uusittavan henkilökohtaisen rasvaus- ja tasapainotuslisenssin sekä tietenkin näyttökokeen. Ja tietty koko ilon maksaa kuluttaja.
Samaan aikaan kaikenlainen liikenneturvallisuusajattelu sekä ympäristön suojelemisen nojalla tehtävä sääntely tulee aiheuttamaan mitä monituisimpia haasteita harrastuksemme jatkumiselle. Ainakin näin alkuvaiheessa toimia tunnutaan ohjattavan sinne, missä medianäkyvyys ja poliittinen pohja muutoksille on hyvä. Eli saadaan mediaseksikkäästi mutta marginaalisesti kuluttajiin kohdistuvia vaikutuksia sen sijaan, että oikeasti puututtaisiin mittakaavassa isoimpiin ja aidon oikeasti merkittäviin asioihin.
Säännösten kiristäminen vailla yhteiskuntataloudellisia perusteita on päätöntä eikä aja kuluttajien etua. Aito ja oikea yhdenvertaisuus tuhotaan byrokratisoinnilla ja kehittämällä yhdenvertaisuutta yksinomaan taloudellisesti voimakkaille toimijoille sopivaan muotoon. Pahimmillaan näitä hankkeita ajetaan joko liikenneturvallisuus- tai ympäristöargumentein koristeltuna ilman, että asioilla olisi juurikaan vaikutusta kumpaankaan.
Harrastajien edunvalvonnan kannalta ongelmana ovat rajalliset tai täysin olemattomat resurssit. Samaan aikaan kun teollisuus voi panna näiden asioiden perään kymmeniä lobbareita ja insinöörejä, sekä EU:n tasolla että kansallisesti kussakin jäsenvaltiossa, harrastajilla on Brysselissä palkattuna kolme täysipäiväistä työntekijää, ja kansallisella tasolla ei yhtään.
Edunvalvonta tapahtuu arkisin, virka-ajalla ja usein myös melko epäinhimillisillä aikatauluilla. Asiantuntemuksen hankkiminen ’tarvittaessa’ on myöhäistä, argumentit pitää miettiä erilaisia uhkia varten valmiiksi niin että ongelman ilmaantuessa voidaan ampua jo lonkalta. Edunvalvonnan ongelmien ratkaisemiseksi ei tiedossamme ole muuta ratkaisua kuin palkata täysipäiväisiä edunvalvojia harrastajien etua valvomaan, myös kansalliselle tasolle.
Myös alan pienyrittäjien kannattaa viimeistään nyt herätä ja järjestäytyä. Jos direktiivi menee tällaisenaan läpi loppuu kaikenlainen suurvalmistajan raamien ulkopuolella tapahtuva moottoripyörien muunteluun ja kustomointiin pohjaava yritystoiminta joidenkin vuosien kuluttua kokonaan. Pykälien väliin ei yksinkertaisesti jää tilaa nykymuotoiselle yritystoiminnalle.
Toistaiseksi Suomessa ei harrastajille ole muuta kanavaa tai toimivaa organisaatiota tämän asian järjestämiseksi kuin SMOTO. Juuri sinä voit auttaa asiassa kuulumalla SMOTOon kuuluvaan järjestöön, tätä palstaa lukevana esimerkiksi MMAF:iin. Jos kuulut jo johonkin muuhun yhdistykseen voinet kysellä sieltä mitä yhdistyksesi on tehnyt harrastuksen tulevaisuuden turvaamiseksi, siis konkreettisesti?
Paljon olisi työtä tiedossa. Myös kirveelle.
Muistan ripittäneeni useampaakin motoristia kuluneen takarenkaan johdosta. Oikein tuohtuneena vielä.