Tein itse ja säästin (muiden rahoja)

Tein tässä muutama päivä sitten etustefojen vaihtoa faijani Savageen. Iskarin alaputken stefan kuoppa oli niin sontainen, että en keksinyt sen puhdistamiseksi muuta keinoa kuin ultraäänipesurini. Hyvä idea, vaivaton myös. Pesuaineeksi uudet vedet ja fairia. Jätin alumiinisen alaputken pystyyn sirisemään pesuriin koko yöksi.

Alaputki lakkaustelineessä tallin edessä
Aamulla kun tulin talliin tarkastamaan tilanteen niin saatoin tyytyväisenä todeta, että pesuri oli tehnyt todella siistiä jälkeä. Jopa niin siistiä, että se 10cm mikä oli veden alla oli paitsi ilman likaa niin myös ilman lakkaa.

Hetken asiaa murehdittuani ei tässä auttanut muu kuin kaivaa kaapista maalinpoistoaine ja irroitella putkesta loputkin lakat. Sitten rasvanpoisto ja uutta lakkaa pintaan.

Näin sain periaatteessa 30 minuutin simppeliin hommaan tuhraantumaan aikaa noin 10-kertaisesti, siis ainakin. Kaikenlisäksi faija sattui pölähtämään paikalle kesken alaputken lakkauksen.
- 'Tää on ihan normitoimenpide keulan stefojen vaihtossa', selittelin. Ei kyllä tainnut uskoa.

Boonuksena oikean iskarin alaputki kiiltää nyt kuin hullun m#lkk#, vasen sensijaan on aika himmeä ja hiukan kellertävä...

1 kommentti: